Pelicans koki ison pettymyksen lauantaina, kun se hävisi SM-liigan viidennen playout-ottelun Jukureille. Tämä tiesi sitä, että Pelicansin kausi jatkuu liigakarsinnoissa Mestiksen mestaria vastaan. Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen täräytti pöytään raakaa tekstiä Jukurit-sarjan päättymisen jälkeen.
Raportti: SM-liigassa ällistyttävä jymypaukku: Pelicans tipahti finaaleista karsintoihin!
Pelicans jäi runkosarjassa sijalle 15, mikä tiesi sitä, että sen kausi jatkui playout-vaiheessa. Siellä vastaan tuli Jukurit, jonka kohtalo oli ratkennut jo aikapäiviä sitten.
Asetelma näkyi ottelusarjan alkuvaiheilla.
– Annoimme niin paljon etumatkaa henkisellä puolella kolmen ensimmäisen ottelun aikana. Vaikka voitimme ensimmäisen ottelun, niin emme olleet siinä henkisesti läsnä. Emme pelanneet omaa peliämme neljän ensimmäisen matsin aikana. Ehkä eilen Mikkelissä oli jo tiettyjä toteutuksen piirteitä läsnä, mutta pelasimme nyt vasta meidän omaa peliämme, Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen perkasi lauantaina Lahdessa MTV Urheilulle.
Kapasen mukaan muun muassa erikoistilannepelaaminen aiheutti Pelicansille harmaita hiuksia sarjan aikana. Jukurit puolestaan latoi sarjan kolmannessa ottelussa peräti kahdeksan ylivoimamaalia Pelicansin verkkoon. Kaiken lisäksi itse ratkaisu eli Peter Abbandonaton viidennen ottelun jatkoerämaali syntyi ylivoimalla. Jukurit vei sarjan nimiinsä voitoin 4–1.
– Pitää nostaa heille hattua siitä, miten he tulivat sarjaan. He olivat erittäin innostuneita, energisiä, itsevarmoja ja heillä oli itseluottamusta omaan tekemiseen, mikä vain kasvoi, kun he saivat onnistumisia. Tuosta pitää antaa krediittiä heille. He näkivät mahdollisuuksia ja he eivät pelänneet haasteita. Meidän pitää pystyä tuohon samaan. Meidän pitää nähdä mahdollisuuksia. Jos näemme vain ongelmia, niin silloin tie on aika lyhyt. Näen, että olemme nyt henkisesti paremmassa tilassa kuin mitä olimme ottelusarjan alussa. Niin iso pettymys kuin tämä onkin, niin tuntuu siltä, että pukukoppi oli pelin jälkeen levollisempi ja valmiimpi aloittamaan seuraavan ottelusarjan, mitä se oli vielä viime viikolla. Olemme menossa oikeaan suuntaan, Kapanen toteaa itsevarmasti.
