Suomen maajoukkueen ja AJ Auxerren Teemu Tainio kirjoittaa jalkapallon MM-kisojen ajan kolumneja MTV3 Internetille.
Hienot kisat alkavat olla lopuillaan, ja jäljellä on vain huipennus. Koko kahden vuoden rumba karsintoineen on jauhanut myllyään niin voimakkaasti, että jäljellä on enää vain kaksi maailmanmestarikandidaattia, Brasilia ja Saksa. Minusta on hienoa, että yllätysten kisat päättyvät jalkapallohistorian valossa hieman pienempiin yllättäjiin, nelin- ja kolminkertaisen maailmanmestarin kautta aikojen ensimmäiseen kohtaamiseen.
Välierät tarjosivat hyvää peliä. Varsinkin Brasilian ja Turkin välinen ottelu oli erittäin viihdyttävä. Turkki pani hyvin kampoihin, mutta selvästi parempi kuitenkin voitti. Minulla oli tulosvedossa loppulukuina 2-0, joten vähän jäi kismittämään keltapaitojen lopun leikittely. Taisi ainakin Rivaldolla kiilua silmissä maaliputken jatkaminen ottelun sinetöinnin sijasta.
Joka tapauksessa oli hienoa nähdä, että Brasilia on edelleen oma itsensä. Jätkät kikkailevat kuin hullut viimeisilläkin minuuteilla. Jos Auxerressa pelasimme noin, saisi Kiru [Auxerren valmentaja Guy Roux torniolaisittain) ainakin kymmenen uutta sydäriä. Mutta tuosta yleisö pitää ja tuota yleisö rakastaa. Olen varma, että myös finaalissa brassihyökkääjät jatkavat samaan malliin, yhden kosketuksen syöttöjä, kantapääkikkoja ja kaikkea vastaavaa.
Olin henkilökohtaisesti myös tyytyväinen siitä, että Brasilia raivasi Turkin tieltään. Taisin jo viime kolumnissani muistella Emren kohtaamista, ja täytyy myöntää, ettei hän vieläkään ole suosikkipelaajani, vaikka taitava kaveri onkin. Viimeksi, kun pelasin häntä vastaan, kaveri antoi rään lentää oikein urakalla. Oli pakko vähän muistuttaa sitä tämän jälkeen nappuloilla. Ja Hasan Sas päätti lentää ulos harjoitusottelussa meitä vastaan, joten turhan kuumista kavereista on kyse. Sekä ainakin vielä tässä vaiheessa huonommasta joukkueesta kuin Brasilia.
Toisessa välierässä näytti siltä, että Etelä-Korean koneesta bensa viimein loppui. Tosin Saksa on kone, josta bensa ei lopu eikä vääntövoima. Joukkue on kärsivällinen eikä hätäile missään vaiheessa. Heitä ei kiinnosta pätkääkään yleisön huutaminen tai median kettuilu. He vain pelaavat ja voittavat. Tietysti omalla tavallaan kutittaa myös se, että nyt meille niin tutut naamat pelaavat pytystä. Meitä he eivät karsinnoissa pystyneet voittamaan. Se nostaa itseluottamusta tuleviin karsintoihin.