Kuinka paljon liikemies Jussi Salonoja kaivoi kuvettaan, jotta yleisurheilun 2012 EM-kisojen järjestäminen Helsingissä saatiin varmistettua?
Urheilua seuraavien suomalaisten mieliin ensimmäisenä nousseeseen kysymykseen ei saatu vastausta ainakaan vielä maanantaina, kun EM-kisojen toteutumisesta tiedotettiin.
- Jussi kielsi sanomasta lukuja, mutta mittavasta ja ratkaisevasta summasta on kysymys, Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Antti Pihlakoski kertoi MTV3:lle.
Kiistakapulana olleen kisojen tv-tuotannon hinnan on arvioitu lähtevän 2,5 miljoonasta eurosta. Koko summaa kisaorganisaation avuksi rientänyt Salonoja tuskin kattoi, mutta avustuksen täytyy kuitenkin olla huomattava.
Rahoituksen varmistuttua kisajärjestäjät pääsevät toteuttamaan pitkälti valmiita suunnitelmia. Vuonna 2005 Olympiastadionilla pidetyt kisat tarjoavat mainion ponnistuskohdan valmisteluille.
- Voimme aika paljon peesata niitä vuonna 2005 hyviksi todettuja malleja. Mielestäni tästä on aika helppo lähteä eteenpäin suunnittelemaan hienoja kisoja yleisölle ja urheilijoille, Pihlakoski sanoi.
EM-kisoilla haastava ajankohta
Kesäkuun lopussa pidettävien EM-kisojen ajankohdan järjellisyydestä on esitetty kysymyksiä. Arvokisat sattuvat samaan kesään esimerkiksi jalkapallon EM-kisojen ja Lontoon olympialaisten kanssa. Jalkapallon arvoturnauksen ratkaisuottelut pelataan päällekkäin Helsingin kisojen kanssa, ja olympialaiset puolestaan alkavat reilun kolmen viikon kuluttua EM-kisojen päättymisestä.
Urheilua seuraavan yleisön mielenkiinnosta kilpailee siis jalkapallon EM-turnaus ja monien urheilijoiden mielessä saattaa jo siintää Lontoon olympiastadion. Pihlakosken mukaan EM-kisat ovat kuitenkin hyvässä ajankohdassa.
- Kisat ovat erinomaisessa paikassa ajallisesti, sillä ne ovat yksi viimeisistä kisoista, joissa voi antaa olympianäyttöjä. Monet maat ovat sanoneet tulevansa kisoihin parhaalla mahdollisella miehistöllä. Paikalle lähetetään kolme parasta urheilijaa, joista kaksi parhaiten menestynyttä lähetetään olympialaisiin, Pihlakoski uskoo.
Antti Pihlakosken haastattelu MTV3 Katsomossa (haastattelijana Anette Latva-Piikkilä):
Sumo video id