Salon tehtaan alasajo lopetti matkapuhelinviennin lähes kokonaan

Matkapuhelimien vienti Suomesta on jo lähes loppunut. Marraskuussa ulkomaille vietiin Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan enää 16 000 matkapuhelinta. Puhelimien arvo oli vaatimattomat 7 miljoonaa euroa. Lasku johtuu Nokian matkapuhelintuotannon alasajosta.

Tulliylitarkastaja Matti Heiniemi kertoo, että matkapuhelimien viennin lasku on ollut raju. Suomen viennin viime vuosien laskusta merkittävä osa selittyy matkapuhelinviennin romahduksella.

– Vuonna 2008 huippuvuonna puhelimia vietiin vielä yli 32 miljoonaa kappaletta, ja viedään muutamia tuhansia puhelimia tai kymmeniä tuhansia puhelimia. Puhelimet ovat menettäneet asemansa Suomen viennissä. Itse asiassa muita viestintälaitteita, erilaisia lähetys-, vastaanotto-, ja tukiasemajärjestelmiä menee jo huomattavasti enemmän kuin puhelimia, Heiniemi sanoo.

Matkapuhelinviennin arvo oli korkeimmillaan vuotta aiemmin 6,9 miljardia euroa. Silloin vientiin meni 30,7 miljoonaa matkapuhelinta.

Suomesta on vuoden 1996 alun jälkeen viety maailmalle lähes 340 miljoonaa matkapuhelinta. Viennin arvo oli karkeasti 65 miljardia euroa.

Matkapuhelimia vietiin vuonna 2005 vielä enemmän kuin 2008 eli lähes 35 miljoonaa. Ei kuitenkaan ole varmaa, että se olisi ennätys, koska tullinimikkeistö on muuttunut useaan otteeseen, kertoi tulliylitarkastaja Heiniemi.

Kuukausittainen vienti on laskenut rajusti, kun Nokian puhelimien tuotanto kotimaassa on vähentynyt. Matkapuhelimien vienti on ollut laskussa jo usean vuoden ajan. Tammi-marraskuussa vientiin meni vielä kuitenkin noin 4 miljoonaa matkapuhelinta.

Matkapuhelimia tuotiin tammi-marraskuussa Suomeen runsaat 4,8 miljoonaa. Matkapuhelintuonnin arvo oli 894 miljoonaa euroa, kun vienti nousi samaan aikaan 841 miljoonaan euroon. Nokian puhelimet valmistetaan nykyisin muualla.

Kauppatase kääntyi plussalle

Koko Suomen viennin arvo jäi marraskuussa prosentin pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Viennin arvo laski 4,9 miljardiin euroon, kun se vuotta aiemmin oli vajaat 5,0 miljardia euroa. Pieni lasku selittyy matkapuhelinviennin arvon 236 miljoonan euron laskulla edellisestä marraskuusta.

Kauppatase kääntyi marraskuussa ylijäämäiseksi ensimmäisen kerran vuoden 2011 kesäkuun jälkeen. Ylijäämää kertyi 180 miljoonaa euroa, kun tuonti supistui tuntuvasti vientiä enemmän eli 11 prosenttia 4,7 miljardiin euron.

Tammi-marraskuussa vienti kasvoi prosentin vuotta aiemmasta. Viennin arvo nousi ulkomaankauppatilaston mukaan 52,7 miljardiin euroon. Kappataseen vaje liki puolittui edellisvuodesta 1,6 miljardiin euroon. Tuonnin arvo laski 54,3 miljardin euroon.

Tulli julkistaa koko viime vuoden ulkomaankauppaluvut ensi viikon torstaina.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat