Salomonsaarten myrskytuhot odotettua pienemmät?

Tyynenmeren Salomonsaarten myrskytuhot saattavat jäädä ensi arvioita pienemmiksi.

Eniten kärsineillä saarilla asuu vajaa 4 000 ihmistä, joista uusimman tiedon mukaan pahimman myrskyn kourissa olisi ollut 700. Myrskytuhoja on voitu vasta yrittää selvittää tähystämällä ilmasta.

Kukaan ulkopuolinen ei ole vielä päässyt maihin tutkimaan, mitä viisi päivää sitten kulkenut pyörremyrsky on aiheuttanut, sillä lentokenttiä ei ole. Myrsky on katkonut kaikki tietoliikenneyhteydet.

- Tehtävänämme on selvittää nopeasti ennen kaikkea loukkaantuneiden määrä, avustusretkikuntaan kuuluva lääkäri Hermann Oberli kertoo.

Pahimmat tuhoalueet ovat tuhatkunta kilometriä Salomonsaarten pääkaupungista Honiarasta.

Sinänsä rajut myrskyt eivät ole alueella harvinaisia, ja väki osaa myös valmistautua niihin. Suojat ja kriisimuonat on otettu käyttöön usein ennenkin, mutta uhkana voi olla pula puhtaasta juomavedestä.

Näitä seutuja kuvaillaan maailman syrjäisimmiksi, ja Salomonsaarten talous on raunioina vuosikausien sisällissodan seurauksena.

- Näkemämme perusteella asuntoja on tuhoutunut, samoin satoa ja puutarhoja. Sen sijaan emme ole nähneet ihmisuhreja, mutta havainto on 150 metrin korkeudelta, apulaispääsihteeri Alan March AusAid-avustusjärjestöstä kertoo.

Koneista nähtiin ihmisiä, jotka olivat ryhtyneet jälleenrakennukseen. Avunpyyntöyrityksiä yli lentäneistä koneista ei havaittu.

Tuhoihin odotetaan tarkempaa tietoa lähipäivinä, kun pelastusretkikunta pääsee laivalla paikan päälle.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.01.2003)

Lue myös:

    Uusimmat