Salolainen ei lähde ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin

Pertti Salolainen toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1970-96 ja puolueen puheenjohtajana 1991-94. Ulkomaankauppaministerinä hän toimi vuosina 1987-95.

Kokoomuksen entinen puoluejohtaja Pertti Salolainen ei lähde ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Salolainen kertoo STT:lle sähköpostitse lähettämässään tiedotteessa, että muun muassa nykyinen puoluejohtaja Jyrki Katainen on tiedustellut häneltä halukkuutta ehdokkuuteen Helsingissä. Salolainen sanoo harkinneensa asiaa vakavasti uudelleen, mutta vahvisti pysyvänsä kannassaan jäädä asettumatta ehdolle.

66-vuotias Salolainen toteaa kuitenkin aikovansa auttaa monin tavoin puolueen vaalityössä.

- Puolueella on näissä vaaleissa Helsingissä runsaasti hyviä ehdokkaita ja mainiot menestymisen mahdollisuudet. Näin minulle jää myös enemmän aikaa luonnonsuojelutyölle, valokuvaamiseen ja toimintaan Suomen turvallisuuspoliittisen aseman vahvistamiseksi, Salolainen perustelee.

Salolainen toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1970-96 ja puolueen puheenjohtajana 1991-94. Ulkomaankauppaministerinä hän toimi vuosina 1987-95. Sittemmin hän on työskennellyt muun muassa Suomen Lontoon-suurlähettiläänä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat