Salminen puolustaa virka-autoiluaan turvallisuusuhalla

Poliisiylijohtaja Markku Salminen puolustaa virka-auton käyttöään kotimatkoihin. Salmisen mukaan häneen on kohdistunut vuosien ajan vakava turvallisuusuhka, minkä vuoksi auton käyttö on ollut tarpeen.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen on pyytänyt Salmiselta selvitystä virka-auton käytöstä. Selvitystä odotetaan maanantaihin mennessä. Salminen on tämän viikon sairauslomalla.

Salminen ei itse kerro uhasta tarkemmin, mutta Helsingin Sanomien tietojen mukaan se liittyy rikollisen tai rikollisryhmän aikeeseen surmata Salminen. Salmisen mukaan uhka ei ole poistunut.

Salminen kertoo keskustelleensa aikanaan virka-auton käytöstä oikeusministeri Johannes Koskisen (sd) ja sisäministeri Kari Rajamäen (sd) kanssa. Ministerit antoivat luvan poikkeukselliselle auton käytölle.

Nykyisen sisäministerin Anne Holmlundin (kok) kanssa Salminen ei asiasta keskustellut ennen selvityspyyntöä.

Koskinen kielsi Yle Uutisille antaneensa lupaa virka-auton käyttöön. Koskisen mukaan turvallisuusuhka oli todellinen ja Salmisen turvajärjestelyjä kiristettiin. Virka-auton käyttö ei kuitenkaan kuulunut näihin järjestelyihin.

Poliisit pyysivät selvitystä asiasta

Sisäministeriö alkoi selvittää poliisiylijohtaja Markku Salmisen virka-auton käyttöä poliisien yhteydenottojen perusteella.

Kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan joukko poliiseja ilmoitti epäilyksistään ministeriön hallintojohtajalle kuun alussa.

- He pyysivät selvittämään Salmisen vuosia jatkunutta virka-auton käyttöä. Nämä yhteyttä ottaneet henkilöt ovat sellaisessa asemassa poliisiorganisaatiossa, että heidän sanomaansa on syytä suhtautua vakavasti, ja sen takia selvitys käynnistettiin.

Viljanen täsmensi, että pyynnön takana on poliiseja sekä ministeriöstä että muualta poliisiorganisaatiosta.

Rajamäki: Poliisin sisäistä vihanpitoa

Kansanedustaja Kari Rajamäki puolustaa autokohun keskelle joutunutta Salmista. Hänen mielestään kohussa ovat taustalla poliisiorganisaation sisäiset riidat.

- On selvästi olemassa poliisin sisäistä vihanpitoa. Eri poliisiyksiköiden välillä ja sisällä on ollut tällaista, mutta kyllä se minun aikanani oli kuitenkin hallinnassa.

Rajamäki oli Vanhasen ensimmäisen hallituksen sisäministeri ja Salmisen esimies.

- Salminen on vilpitön ja tinkimätön työssään eikä ole kuvia kumarrellut, Rajamäki luonnehtii entistä alaistaan.

Rajamäki arvioi, ettei Salmisen persoona miellyttänyt kaikkia. Se näkyi, kun hänet valittiin poliisiylijohtajaksi vuonna 2005. Tuolloin Salmisesta leviteltiin Rajamäen mukaan nimettömänä erittäin kovia väitteitä. Salmisen omasta pyynnöstä hänen taustansa selvitettiin.

- Laaja turvallisuusselvitys osoitti kaikki väitteet perättömiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat