Salkkari-tähdet tunnustavat: Jokainen meistä tarvitsee apua

Salkkarinäyttelijät Mia Ehrnrooth ja Timo-Pekka Luoma haluavat auttaa muita.
Salkkarinäyttelijät Mia Ehrnrooth ja Timo-Pekka Luoma haluavat auttaa muita.
Julkaistu 03.04.2012 20:23(Päivitetty 04.04.2012 12:48)

Supersuositussa tv-sarjassa näyttelevät Mia Ehrnrooth ja Timo-Pekka Luoma olivat mukana Idols tekee hyvää -hyväntekeväisyyskonsertissa.

Konsertissa tuettiin Kirkon ulkomaanavun arvokasta toimintaa kehitysmaiden nuorten koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksien auttamiseksi. Konsertti keräsi yhteen ison joukon suomalaisia julkisuudenhenkilöitä, heidän joukossaan myös Salatut elämät -sarjasta tutut Mia Ehrnrooth ja Timo-Pekka Luoma.

– Juuri puhuttiin aikaisemmin, että kuinka iso asia on tuo lähimmäisen auttaminen. Se lähtee ihan siitä, kun on pieni ja lapset auttavat toisiaan. Ja sitä myöten, kun ihminen kasvaa, niin tarpeet ja kyvyt auttaa myös kasvaisivat sen myötä. Se on hirveän tärkeää, Cindy Rintalaa näyttelevä Ehrnrooth sanoo.

Vieressä kuunteleva Timo-Pekka Luoma yrittää tehdä hyvää päivittäin, läheisistä lähtien. Antti Polvijärveä näyttelevä Luoma kertoo tukevansa lasten syöpäjärjestöä ja antavansa rahaa myös silloin, kun maailmalla on kriisitilanteita.

Syy auttamiseen on yksinkertainen ja selvä.

– Ei sitä koskaan tiedä, koska itse tarvitset apua. Olkoon kuitenkin tietyllä tavalla egoistinen ajattelutapa, mutta jokainen meistä tarvitsee apua, kukaan ei pärjää yksin. Jokainen on sidoksissa toiseen, vaikka olemmekin niin egoistisia ja tärkeitä persoonia. Et ole mitään, jos sinulla ei ole mitään joka sinusta sen tekee, Luoma filosofoi.

Mia Ehrnroothin sydäntä lähellä on naisen rintasyöpää tukevan Roosanauha-säätiön toiminta. Ehrnrooth lahjoittaa säätiölle kuukausittain rahaa niin yksityishenkilönä kuin oman yrityksensä kautta.

– Jokainen on varmasti ollut elämän aikana siinä tilanteessa, että on tarvinnut apua ja ymmärtää sen, että kuinka tärkeää se on ollut tietyissä pisteissä että pääsee eteenpäin. Jos sitä apua ei olisi ollut, olisi voinut lähteä ihan eri raiteille se homma. Silloin saa aika lailla eri tavalla painoarvoa sille omalle auttamiselleen, näyttelijätär tunnustaa.

SALATUT ELÄMÄT arki-iltaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät