Salkkareissa katastrofin ainekset – Pihlajakatu herää mittavaan vesivahinkoon

ismoo (1)
Julkaistu 13.12.2016 20:05

MTV VIIHDE

Salattujen elämien ennakkojaksossa tiistaina Pihlajakatu joutuu veden valtaan, kun putkiremontin tarve yllättää asukkaat. 

Salattujen elämin ennakkojaksossa tiistaina Kalle patistaa isäänsä keskittymään taloyhtiön asukkaiden tiedottamiseen putkiremontista.

Ismo vakuuttaa tekevänsä niin hyvissä ajoin ennen paniikin syntymistä. Samaan aikaan Sergei ja Sebastian järkyttyvät, kun kuulevat putkimieheltä, että remontti on jo alkanut.

Sergei ja Sebastian vaativat Ismoa järjestämään putkifirmoille tarjouskilpailun. Ismo valehtelee aikovansa tehdä juuri niin, vaikka todellisuudessa on jo hätäpäissään antanut urakan Pesoselle.

Ismo varmistelee Pesoselta, että remontti on lyhyt ja edullinen, mutta Pesosta huolestuttaa yhtiön putkien yleiskunto. Ismo laatii Pesosen varoittelusta huolimatta optimistisen tiedotteen, jonka jakaa asukkaille.

Ismo vakuuttaa Karille ja Ullalle, että putkiremontin hoitaminen on täysin hanskassa, kunnes asunnosta alkaa kuulua omituista lorinaa ja pauketta.

Rapussa kuuluu huutoa ovien takaa, kun asukkaat järkyttyvät veden pursutessa putkista asuntoihin.

Salatut elämät jää tauolle 16.12. Salattujen elämien nettisarja Pihlajakadun tuhmat tädit on katsotavissa MTV Katsomossa parhaillaan.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät