Salattujen elämien Sara Säkkisestä julkaistiin tänä syksynä kirja Teinistä tähdeksi, kuinka Sarasta tuli Peppi. – En usko, että julkisuuteen tottuu koskaan. Vielä yli vuoden jälkeen tuntuu vaikealta ajatella, että joku pitää minua julkkiksena. Olen edelleen se sama Sara kuin ennenkin ja minulle Salatut elämät on työpaikka siinä missä muutkin, Sara nauraa Salkkari-sivujen haastattelussa.
Kirja kertoo Saran ensimmäisestä vuodesta tv-sarjan kuvauksissa: kuinka näyttelijän työstä uneksivasta tytöstä tuli Salattujen elämien Peppi Puolakka.
Sara paljastaa, että projekti tuli hänelle yllätyksenä, mutta hän lähti siihen innokkaasti mukaan. Kirjailija Aki Ryynänen käsikirjoittaa Salattuja elämiä. Se, että tekijä oli ennestään tuttu, helpotti projektin käynnistymistä.
Kirja on päiväkirjamuotoinen, eli kaikki tapahtumat kerrotaan Saran näkökulmasta. Sen takia hanke vaati Saralta tiivistä yhteistyötä kirjailijan kanssa: koko ensimmäinen Salkkarivuosi käytiin läpi koekuvauksista lähtien. Sara sai lukea kaikki syntyneet tekstit ja tehdä omia ehdotuksia.
–
Kirjassa Sara pohtii muun muassa pussailukohtauksien hankaluutta. Hän paljastaa, että hempeiden kohtauksien kuvaaminen sujuu nykyään jo paljon helpommin, vaikka uuden ihmisen kanssa tilanne jännittää yhä.
– Ei se muutenkaan ole mikään maailman luonnollisin tilanne. Ympärillä seisoo 20 ihmistä ja ihan yhtäkkiä pitäisi pussata, Sara naurahtaa.
Lue koko haastattelu
SALATUT ELÄMÄT arkisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.
Jaksot jälkikäteen kuukauden ajan MTV3 Katsomo -palvelussa.
(MTV3)