Salkkareiden Esko Kovero ja Pete Lattu ovat kuin isä ja poika oikeassakin elämässä: "Ystävyytemme on välitöntä"

Ystävänpäiväspesiaali: Näin hyviä kavereita ovat Esko Kovero  ja Pete Lattu 3:06

Salkkareissa isää ja poikaa näyttelevät Esko Kovero ja Pete Lattu kertovat olevansa ystäviä myös tosielämässä.

Salatut elämät -ohjelmassa alusta alkaen mukana olleet näyttelijät Esko Kovero, 59, ja Pete Lattu, 38, ovat kaikkien Salkkarit-fanien tutut Ismo Laitela ja tämän poika Kalle laitela.

Isää ja poikaa näyttelevät tähdet kertovat, että heidän suhteensa on tosielämässäkin hyvin läheinen.

– Pete on joskus sanonut, että tuntuu kuin olisin hänen keinoisänsä, niin voisiko hän olla sitten minun keinopoikani. Kyllä me ollaan ihan poika ja isä, Kovero kuvailee.

– Ystävyytemme on välitöntä, sellaista ei tarvitse paljoa miettiä, vaan voi olla ihan oma itsensä, Lattu kertoo.


Lattu kuvailee, että sarjan alkuaikoina 19 vuotta sitten Kovero otti hänet siipiensä suojaan ja antoi vinkkejä näyttelijäntyöstä haaveilevalle nuorelle pojalle.

– Esko katsoi, että kuvauksissa oli hyvä tunnelma ja pyrki parhaan kykynsä mukaan neuvoa minua oikeaksi katsomaansa suuntaan, Lattu kertoo.

– Niin, tässä sarjassahan on kautta aikojen ollut Peten lisäksi nuoria, joilla on ollut haaveita näyttelijän ammatista. Kun olen itse sen polun kulkenut läpi, niin minusta on hyvä antaa joitain vinkkejä. Hyvä on välillä myös astua miinaan, mutta ihan jokaiseen miinaan ei tarvitse astua. Jos jotain vinkkejä olen voinut Petelle antaa, niin olen siitä nöyrästi kiitollinen, Kovero tuumii.

21 vuoden ikäero ei haittaa

Kovero asuu Tampereella ja Lattu Porvoossa, joten ystävykset tapaavat toisiaan lähinnä työpaikalla ja kesäisin. Välimatka eikä ikäero ole esteenä miesten ystävyydelle.

– Itse olen henkisesti aika eläkeläinen, niin siinä mielessä ollaan aika lailla samassa maastossa. En voi väittää olevani mikään nuorison ääni, Lattu kuvailee.

– Minulle Pete kyllä edustaa nuorison ääntä. Usein kyselenkin häneltä, miten helvetinkone (älypuhelin, Lattu keskeyttää) toimii. Pete on minun linkki tähän päivään, Kovero kertoo.

Lattu jatkaa vuorostaan.

– Vastaavasti, jos minä olen hänen linkki nuoruuteen, niin hän on minun linkki kypsempään elämänvaiheeseen, molemmat repeävät hersyvään nauruun.

Videolla miehet ottavat osaa leikkimieliseen ystävänpäivähassutteluun, jossa he kuvailevat toisiaan.

Salatut elämät arkisin klo 19.30! Jaksot katsottavissa myös MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat