Saldosta Suomen suurin oman talouden media

Nykyisin Kauppalehden välissä ilmestyvä Saldo ilmestyy 29.8.2002 lähtien joka toinen torstai niin Kauppalehden kuin Tekniikka & Talouden välissä. Uusi Saldo tavoittaa yli 440 000 lukijaa ja sen levikiksi muodostuu yli 185 000 kappaletta.

Saldo nousee tällä uudistuksella Suomen suurimmaksi yksityistalouksiin ja niiden sijoittamiseen ja rahankäyttöön keskittyväksi lehdeksi. Saldon aihepiireihin kuuluvat edelleen arvopaperien ja rahastojen arviointi, sijoittajien ja salkunhoitajien profiilit sekä oman rahan käyttökohteiden esittely ja arviointi. Saldo ottaa yhä kantaa eri sijoitusvaihtoehtoihin sekä yksityistalouden rahankäytön vaihtoehtoihin, esimerkiksi asuntoihin, veroihin, vakuutuksiin ja korkoihin. Uudistuksen yhteydessä lisätään yksityistalouden riskisijoituskohteiden seurantaa sekä vapaa-aikaan liittyvän varainkäyttöä käsittelevien juttujen osuutta.

Uuteen Saldo-konseptiin kuuluu jatkossa myös verkkopalvelu. Kauppalehden Morningstar.fi-rahastovertailu jatkuu ennallaan.

Uusi Saldo tehdään Kauppalehden ja Tekniikka & Talouden toimitusten yhteisvoimin.

Kauppalehden levikki oli viime vuonna 85 292 kappaletta. Lehdellä on 318 000 lukijaa. Tekniikka & Talouden levikki on 100 481 kappaletta, lukijoita on 174 000.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat