Salcompin tulos romahti

Kevään tappiot heikentävät Salcompin koko vuoden tulosta ja kannattavuutta.

Kännykkälatureita valmistavan Salcompin tulos romahti alkuvuonna. Yhtiön tulos ennen veroja tammi-kesäkuussa jäi 2,0 miljoonaan euroon, kun se viimevuonna oli 3,0 miljoonaa.

Yhtiö painui tappiolle keväällä, kun öljyn ja kuparin hinnannousut nostivat komponenttien kustannuksia. Lisäksi Brasilian pitkittynyt tullilakko haittasi Sco Paulossa ja Manauksessa valmistettujen komponenttien hyödyntämistä.

- Tulos oli selvä pettymys meille salcomplaisille. Kasvun hallinta on haasteellista, mutta olen vakuuttunut, että pystymme vastaamaan siihen ja parantamaan kannattavuuttamme, luonnehtii toimitusjohtaja Mats Eriksson.

Yhtiön liikevaihto ylitti alkuvuonna 110 miljoonaa euroa, kun se viimevuonna oli reilut 60 miljoonaa. Samalla yhtiö arvioi nostaneensa markkinaosuutensa 23 prosenttiin.

Kevään tappiot heikentävät Salcompin koko vuoden tulosta ja kannattavuutta. Koko vuoden liikevaihdon yhtiö arvioi kuitenkin kohoavan 230-260 miljoonaa euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat