Salatut elämät -porukka on kuin omaa sukua

MTV3:n supersuosittu päivittäissarja Salatut elämät kerää ilta toisensa jälkeen kotisohville kaukosäädin kädessä pitkästi yli 800 000 suomalaista.

Turun yliopiston mediatutkimuksen dosentti Veijo Hietala miettii sarjan jo yli kymmenen vuotta jatkunutta suosiota mm. koukuttavien henkilöhahmojen kautta. Myös päivittäisyys ja sitä myötä tuttuus ovat avaintekijöitä Salattujen elämien pysyvässä suosiossa.

- Yksi ikäpolvi on katsonut sarjaa kasvaessaan aikuiseksi. Hahmoista on tullut osa omaa perhettä tai sukua. Jos on kerran jäänyt koukkuun, ei siitä niin vaan pääse, Hietala sanoo.

Salatuista elämistä on myös tullut ilmiö, jota pidetään yllä mm. eri medioissa.

- Sarjasta puhutaan niin paljon, että niiden nuorten, jotka eivät seuraa sitä, on pakko ruveta seuraamaan.

Tampereen yliopiston mediatutkija Heidi Kenonenkin pitää juuri tuttuutta Salkkareiden suosion salaisuutena. Kun sarja tulee joka päivä, sarjan hahmot tulevat tutuiksi ja todellisiksi.

Myös Salkkareiden kotimaisuus viehättää. Tutkijan mukaan sekin, että hahmot puhuvat suomea ja elävät meikäläisessä ympäristössä, auttaa suosion pysyvyyttä.

- Saippuasarjan lajityypissä henkilöt eivät paljon vanhene tai muutu. Esimerkiksi Kauniissa ja Rohkeissa aikuiset ovat pysyneet samanlaisina. Nuoremmat ovat tulleet rinnalle aikuisten touhuihin. Kun lajityypissä on tiettyjä lainalaisuuksia, vaikkapa juonessa tai henkilöissä on sitten tapahduttava hätkähdyttäviä asioita, Kenonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat