Salaperäisyys verhosi YK-lähettilään ja Myanmarin juntan tapaamista

Juntan johtajan ja YK-lähettilään keskustelujen sisällöstä ei kerrottu mitään julkisuuteen, eikä lähettiläs tavannut toimittajia. Samaan aikaan opposition edustajien pidätykset ovat jatkuneet.

YK:n lähettiläs Ibrahim Gambari ja Myanmarin sotilasjuntan johtajan Than Shwe ovat tavanneet. Jossain vaiheessa oli epäselvää, tapasivatko he ollenkaan.

Varmaa sen sijaan on se, että Gambari tapasi Myanmarin oppositiojohtajan Aung San Suu Kyin toistamiseen. Tapaaminen järjestettiin maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa Than Shwen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen. Gambari tapasi Suu Kyin myös sunnuntaina.

Keskustelujen sisällöstä ei kerrottu mitään julkisuuteen, eikä lähettiläs tavannut toimittajia. Gambarin odotettiin paheksuvan väkivaltaista demokratiamielenosoitusten tukahduttamista. YK:n virallisessa tiedotteessa kerrottiin, että valtuuskunta tapasi juntan korkeinta johtoa keskustellakseen tämänhetkisestä tilanteesta Myanmarissa.

Gambari odotti useita päiviä päästäkseen tapaamaan Than Shwea, eivätkä viivytykset ennustaneet hyvää neuvotteluille. Than Shwe ei juuri julkisuudessa ole esiintynyt, eikä hän pidä länttä edustavista diplomaateista. Suu Kyitä hänen kerrotaan suorastaan vihaavan.

Gambari päätti tänään nelipäiväisen vierailunsa ja lensi Singaporeen.

Munkkeja haudattu viidakkoon

Thaimaan puolelle paennut entinen sotilasjuntan upseeri kertoi tiedotusvälineiden mukaan, että Burmassa on tapettu jopa tuhansia buddhalaismunkkeja. Ruotsalaisdiplomaatille puhunut majuri Hla Win sanoi, että ruumiita on haudattu joukkohautoihin viidakkoon.

Silminnäkijöiden mukaan Rangoonin kaduilla oli tänään jonkin verran vähemmän sotilasjoukkoja edellispäiviin verrattuna. Junttaa tukevien joukkojen tekemät kotietsinnät kuitenkin jatkuivat toisinajattelijoiden löytämiseksi.

- He menevät asunnosta asuntoon, rikkovat tavaroita sisällä ja uhkailevat ihmisiä. Kaikkialla kaupungissa on terrorin tunnelma, kertoi eräs Bangkokissa asuva burmalainen ystäviensä kertoneen.

- Olemme kuulleet, että pidätykset jatkuvat yöllä, noin kahden aikaan aamulla. Olemme kuulleet, että niitä tekee armeija. En tiedä, kuka näistä on vastuussa, mutta ihmisiä kulkee keskellä yötä ja vie toisia mukanaan, kuvaili sekavaa tilannetta Yhdysvaltain asiainhoitaja Shari Villarosa.

Virallisten tietojen mukaan mielenosoituksissa on kuollut kymmenen ihmistä ja tuhatkunta on pidätettynä.

Vankien terveys huolettaa

Huolta herättää yliopiston alueelle sijoitettujen vankien terveydentila. Pidätetyt viruvat ikkunattomassa varastorakennuksessa, ja monet munkeista ovat syömälakossa. Joidenkin tietojen mukaan pidätetyille tarjotaan ruokaa vain iltapäivisin, jolloin munkit eivät uskonnollisten sääntöjensä vuoksi voi syödä.

Tiettävästi ainakin viitisensataa munkkia on siirretty tuntemattomaan paikkaan, sanoi YK:n ruokaohjelman WFP:n Aasian-johtaja Tony Banbury.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat