Salaperäinen tauti tappaa lapsia Hong Kongissa

Ainakin kolme lasta on kuollut influenssan kaltaiseen tautiin Hong Kongissa. Kaikki lastentarhat ja alakoulut ovat aloittaneet pääsiäislomansa ajoissa ja sulkeneet ovensa taudin leviämisen pelossa.

Oireita on havaittu yli 20 koulussa. Eräässä koulussa yli 30 oppilaalla on influenssan kaltaisia oireita.

Kouluviranomaiset kertovat, että koulujen sulkeminen on vaan turvaamistoimi, jolla ehkäistään mahdollisen taudin leviäminen. Koulut ja tarhat pysyvät suljettuina kahden viikon ajan.

- Meidän on tehtävä jotain minimoidaksemme sekä influenssan uhrien määrän että taudin leviämisen, linjasi maan terveysministeri York Chow.

Viimeksi kouluja suljettiin Hong Kongissa vuonna 2003 SARS-epidemian takia. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO korostaa kuitenkin, ettei tämänkertaisissa kuolemantapauksissa ole kyse lintuinfluenssasta tai SARS-keuhkokuumeesta.

- Meidän käsityksemme mukaan Hong Kongissa leviävällä influenssalla ei ole mitään yhteyttä SARS:iin tai lintuinfluenssaan. Ihmisten pitää kuitenkin ymmärtää, että todenteolla iskiessään tauti on hyvin vakava. Se tappaa pieniä lapsia, vanhuksia ja niitä ihmisiä, joilla on piileviä sairauksia, varoittaa WHO:n alueellinen edustaja Peter Cordingley.

Lisää aiheesta: Kansanterveyslaitos:

(MTV3-AFP-BBC-AP)

Lue myös:

    Uusimmat