Salamoinnin ennustaminen paranee

Salamoinnin ennakoimiseen etsitään helpotusta EU-projektilla. Erikoistutkija Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitokselta arvelee ennusteiden onnistuvan vastedes kuntatasolla, kun nyt pystytään ennustamaan "hädin tuskin maakunnan tarkkuudella".  

– Tuskin tunnemme ukkosia jatkossakaan kuin viidelle seuraavalle tunnille, sillä ilmiö on paikallinen ja rintamat pieniä, halkaisijaltaan 5-50 kilometriä.  

Ukkosrintamia syntyy ja kuolee koko ajan. Ne eivät välttämättä "tule" mistään, vaan ovat yllättäen päällä, kuvailee Koistinen.  

Salama-alueitten liikkeiden seurantaa ovat tehostaneet salamanpaikantimet. Sellaisia on esimerkiksi Pohjoismailla yhteiskäytössä.  

– EU:n tutkimus- ja kehityshankkeen myötä saamme tarkempaa tietoa säätutkaverkon ulkopuolelta ja pystymme ennakoimaan myös idästä tulevat ukkos- ja rankkasateet. Ne ovat usein voimakkaita kuin taannoinen Aino-myrsky.  

Järjestelmä tulee ensin viranomaisten käyttöön. Myöhemmin kehitettäneen - maksullisia tai maksuttomia - palveluita kansalaisille, vaikkapa varoitus kaikkiin ukkosrintaman lähellä liikkuviin kännyköihin.

Lue myös:

    Uusimmat