Mainos

Salametsästäjät ampuneet uhanalaisia eläimiä

Koillis- ja Ylä-Savossa toimineiden salametsästäjien jäljiltä on löydetty runsaasti uhanalaisia eläimiä. Metsästäjät ovat kaataneet luvatta myös hirviä.

Poliisi löysi pakastetut eläimet iisalmelaisen yrittäjän kylmiöistä. Salametsästäjien saaliiksi joutuneita rauhoitettuja eläinyksilöitä on useita kymmeniä. Joukossa on muun muassa ilves, joutsenia, haukkoja, töyhtöhyyppiä ja muita lintuja. Lintujen tunnistaminen on vielä osittain kesken. Poliisi ei osaa sanoa, oliko rauhoitettuja eläimiä tarkoitus kaupata Suomeen vai ulkomaille.

Luonnonsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikoksesta epäilty iisalmelainen 46-vuotias yrittäjä on vapautettu käräjäoikeuden päätöksellä. Poliisi epäilee, että miehen yritys on toimittanut satoja kiloja laitonta hirvenlihaa Etelä-Suomeen. Yrittäjän lisäksi jutussa on ollut vangittuna neljä miestä, joita epäillään varsinaisiksi salametsästäjiksi. Heidät vapautettiin jo joulun alla.

Niin ikään laittoman hirvenlihan ostajia epäillään laittoman saaliin kätkemisestä, josta langetettava maksimirangaistus nousi viime syyskuussa kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukautta vankeutta.

Poliisi jatkaa jutun tutkintaa. Syyttäjälle asia etenee alkuvuodesta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.