Salametsästäjän teloma elefantti sai uuden jalan – video

Elefantin osa Kambodzassa ei ole kovinkaan helppo. Villinä elävien elefanttien määrä maassa on pudonnut noin 200-300 yksilöön, suunnilleen saman verran yksilöitä elää vankeudessa.

Kambodzan villinorsuja uhkaavat muun muassa maamiinat sekä salametsästäjien ansat. Elefantteihin eivät suhtaudu suopeasti myöskään tavalliset asukkaat, jotka saattavat tappaa eläimiä, koska ne syövät satoa pelloilta.

Salametsästäjän ansaan jäänyt Chhouk-elefantti kuuluu onnekkaiden yksilöiden joukkoon.

Chhouk löydettiin yksin harhailemasta metsästä vuonna 2007. Elefantinpoikanen oli loukkaantunut päästään ja se oli menettänyt osan etujalastaan. Loppuosa jalasta oli tulehtunut ja turvonnut.

Arkaa ja nälkiintynyttä elefanttia ei ollut helppo lähestyä, mutta lopulta Chhouk saatiin kiinni. Pikkuelefantti tuotiin Phnom Tamaon villieläinkeskukseen, jossa elefantin kunto alkoi kohentua.

Puuttuva jalka uhkasi vääristää selkärangan

Choukin jalka ei sen sijaan lakannut vaivaamasta. Elefantti väsyi nopeasti ja oli selvästi tuskissaan. Myös norsun fyysinen kehitys alkoi vääristyä, koska Chhouk piti painoa mieluummin terveellä jalallaan.

Keskuksessa päätettiin, että tekoraaja parantaisi huomattavasti Chhoukin elämänlaatua.

Villieläinjärjestö kääntyi maamiinan uhreille tekoraajoja valmistavan kambodzalaiskoulun puoleen. Koulu oli valmistanut ensimmäisen tekojalan elefantille vuonna 2009.

Chhoukin jalantynkä mitattiin huolellisesti. Tekoraajan valmistajan mukaan proteesin tekeminen elefantille on huomattavasti haastavampaa kuin ihmiselle, sillä elefantti ei voi kertoa miltä proteesi tuntuu.

Kuukautta myöhemmin tekoraaja saatiin valmiiksi ja Chhouk pääsi testaamaan elämää proteesin kanssa.

Elefantin hoitajien mukaan uusi "jalka" on helpottanut Chhoukin elämää huomattavasti. Eläin joutuu käyttämään tekoraajaa loppuelämänsä.

– Hän kasvaa yhä ja ja elefantit ovat raskaita, joten hän tarvitsee säännöllisesti uusia toimituksia, arviolta kaksi proteesia vuosittain, villieläinkeskuksen johtaja Nick Marx toteaa.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat