Salamasta vain harvoin ongelmia lentokoneelle

Vaikka yksittäiset salamaniskut lentokoneisiin eivät ole harvinaisia, tapahtuu varsinaisia salamaniskusta johtuvia vakavia lentokoneonnettomuuksia vähän.

Lentokoneen salamankestävyys perustuu samalle ilmiölle kuin autojen ukkosturvallisuus: kumpikin muodostaa niin sanotun Faradayn häkin.

Finnairin lentokapteeni Jussi Ekman kertoo blogissaan, että lentokoneen alumiininen runko johtaa hyvin sähköä. Se ei päästä sähkönpurkausta lentokoneen sisäpuolelle, vaan salama etenee rungon ulkopintaa pitkin ja poistuu takaisin ilmakehään yleensä koneen siiven, ohjainpintojen tai koneen perän kärkiosista.

Wikipedian keräämien tietojen mukaan 2000-luvulla salamaniskun epäillään olleen osallisena ainakin seuraavissa onnettomuuksissa:

Elokuussa vuonna 2010 salama iski Aires-lentoyhtiön laskeutumassa olleeseen Boeing 737 -lentokoneeseen Kolumbiassa. Kone hajosi kolmeen osaan. Turmassa kuoli kaksi matkustajaa ja 113 henkilöä loukkaantui.

Vuonna 2006 venäläisen Pulkovo-lentoyhtiön Tupolev-154 -kone putosi Ukrainassa. Onnettomuudessa kuoli 170 ihmistä. Viranomaisten mukaan syynä onnettomuuteen oli salamanisku.

Nigerialaisen Bellview-lentoyhtiön Boeing 737 putosi pian lähdön jälkeen Lagosissa vuonna 2005. Onnettomuudessa kuoli 117 ihmistä.

Kiinalaisen Wuhan-lentoyhtiön Xian Y-7 -koneen putoaminen vuonna 2000 salamaniskun johdosta aiheutti kaikkien 44 koneessa olleen matkustajan kuoleman. Lisäksi seitsemänä maassa ollutta ihmistä sai surmansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat