Säkylässä kaivoja kieltoon

Säkylässä Honkalan alueella saatetaan jatkaa kymmenien kaivojen käyttökieltoa vuosikymmeniä. Syyskuun puolivälissä ilmeni, että useissa kaivoissa oli tetrakloorieteeniä yli WHO:n suositusarvojen.

Käyttökiellossa on noin 80 kaivoa. Yli WHO:n arvojen saastuneita kaivoja on kolmetoista ja saman verran on kaivoja, joissa arvot ovat kohonneet. Säkylän tekninen johtaja Pertti Fager sanoo tilannetta helpottavan, että huomattava osa talouksista on kunnan vesijohdon läheisyydessä. Näitä talouksia on viime päivinä liitetty vesijohtoverkoston piiriin parikymmentä. -Jo nyt tämän operaation kustannukset ovat meille puoli miljoonaa markkaa. Varmaa on, että kokonaiskustannukset tulevat nousemaan korkeiksi, joka tapauksessa useisiin miljooniin, arveli Fager.

Varsin todennäköistä on, että tetrakloorieteeniä on päässyt kaivoihin Porin prikaatista. Kyse saattaa olla yli 30 vuotta sitten alkaneista päästöistä. Varuskunta aloitti toimintansa Säkylässä vuonna 1963. Todennäköisinä saastumisen aiheuttajina pidetään joko konekorjaamoa tai vielä ilmeisimmin kyse on varuskunnan pesulan liuotinaineista. Puolustusvoimien edustajat ovat muka ryhmässä, joka selvittää tilannetta. -Saastuneen alueen yläpuolella on vain varuskunta. Alusta asti on tiedetty, että se on mahdollinen lähde, sanoo Fager. Alueella jatketaan kaivoista ja pohjavesistä näytteiden ottoja, jotta saastunut alue saadaan rajatuksi mahdollisimman tarkasti. Lisäksi tehdään geologisia tutkimuksia ja kaivauksia, joissa selvitetään harjun rakenne ja vesien kulkeutuminen. Lisäksi jatketaan maaperätutkimuksia päästön lähteen varmistamiseksi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat