Sakun suosio kasvoi

Suomalaisen Hartwallin ja ruotsalais-norjalaisen Prippsin omistama Baltic Beverages Holding (BBH) on tulossa Latvian valtiollisen oluttehtaan uudeksi omistajaksi. Yhtymällä on oluttehdas Alderiksen osakekannasta hallussaan 75 prosenttia. Loput ovat yhtiön työntekijöiden omistuksessa. Latvian yksityistämisvirasto on hyväksynyt uudet osakkeenomistajat.

BBH tuli Alderis-yhtiön omistajaksi vuonna 1992. Sen jälkeen on latvialaisyhtiöön investoitu useita kymmeniä miljoonia dollareita. Samanaikaisesti on BBH:n omistuksessa oleva virolainen oluttehdas Saku kasvattanut tulostaan noin kolmanneksella toissavuodesta. Yhtiön voitto oli viime vuonna yli 42 miljoonaa ja sen liikevaihto yli puoli miljardia Viron kruunua. Sakun kokonaismyynti oli viime vuonna 41,2 miljoonaa litraa eli noin kolmanneksen edellisvuotta suurempi.

Sakulla on hallussaan 48 prosenttia Viron olutmarkkinoista. Lisäystä edellisvuoteen on prosentin verran. Viron olutmarkkinoiden kokonaiskysyntä oli tuonti mukaanluettuna 69 miljoonaa litraa. Lisäystä edellisvuoteen oli 15 prosenttia. Sakun mukaan tuontioluiden osuus on noin 11 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat