Saku Koivu viettää isänpäivää kaukana perheestä: Yksinäistä

Saku Koivu viettää isänpäivän yksin Suomessa.

Jääkiekkouransa vastikään lopettanut Saku Koivu tuli tänä viikonloppuna piipahtamaan Suomeen, koska hän osallistui perjantaina Karjala-turnauksen yhteydessä pelattuun #95NEVÖFOGET-hyväntekeväisyysotteluun.

Tämä tarkoittaa sitä, että kahden lapsen, 10-vuotiaan Ilonan ja 8-vuotiaan Aatoksen isän isänpäivä kuluu tänä vuonna yksin Suomessa.

– Luvassa on yksinäinen isänpäivä, sillä perhe jäi Kaliforniaan. Tämä on niin lyhyt reissu, että he jäivät sinne, sillä lapsilla on koulua. Lähden itsekin alkuviikosta takaisin, ennen hyväntekeväisyysottelua mediaa tavannut Koivu selittää.

Koivu myöntää, että lapset olivat hänelle yksi tärkeimmistä syistä lopettaa uransa. 

– Isyys on iso osa sitä päätöstä miksi halusin lopettaa. Haluan olla lasten elämässä ja antaa heille aikaani nyt, kun he ovat siinä iässä, että se vielä kelpaa ja he kaipaavat sitä, Koivu kuvailee.

Ainakin tähän mennessä eläkepäivät ovat sujuneet hyvin ja vailla tekemisen puutetta.

– Tämä uusi vaihe ja eläkepäivät ovat lähteneet mukavasti liikkeelle, ja olen saanut nauttia vapaammasta aikataulusta kuin viimeiset 20 vuotta. Päivät menevät tällä hetkellä perheen ja lasten ehdoilla. Vien ja haen lapsia koulusta ja illat ovat täynnä harrastuksia, jääkiekkoa ja jalkapalloa, Koivu kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat