Saksassa marssittiin tukileikkauksia vastaan

Kymmenettuhannet ihmiset ovat jälleen marssineet Saksassa hallituksen työttömyystukileikkauksia vastaan.

Innokkaimmin marssittiin maan itäosissa, mutta marsseja nähtiin myös länsiosan suurkaupungeissa, kuten Kölnissä, Düsseldorfissa ja Hampurissa - sekä ensi kertaa myös Berliinissä.

Televisiokanava N-TV:n mukaan Magdeburgissa marssijoita oli noin 15 000, Berliinissä 15 000 ja Leipzigissa noin 10 000.

Viime viikon maanantaina järjestettyihin marsseihin otti osaa noin 40 000 ihmistä.

Vuonna 1989 Itä-Saksassa maanantaisin järjestetyt mielenosoitukset vauhdittivat Berliinin muurin murtumista, nyt niillä halutaan lopettaa sosiaalitukien leikkaukset.

Politiikan analyytikot seurasivat tänään tapahtumia mielenkiinnolla, sillä marssijoiden määrän kehityksen uskotaan kertovan, onko yleinen tyytymättömyys liittokansleri Gerhard Schröderin hallituksen toimenpiteitä kohtaan vähentymässä vai kasvamassa.

Saksan hallitus teki viime viikolla pieniä pehmennyksiä tukileikkauksiin, mutta ammattiliittojen mielestä kyseessä oli vasta yksittäinen voitto taistelussa leikkauspakettia vastaan. Jotkut tarkkailijat pelkäävät, että hallituksen melko nopea taipuminen voi johtaa entistä suurempiin mielenilmauksiin.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat