Saksassa halutaan joulukirkkoon vain veronmaksajat

Saksassa pohditaan, pitäisikö tupaten täynnä olevista joulukirkoista varata penkkejä kirkollisveron maksajille. Monien mielestä on sietämätöntä, että vakituisesti kirkossa käyvä väki joutuu seisomaan, kun vain jouluna paikalle vaivautuvat vievät paikat.

Närkästyksensä asiasta ilmaisivat useat kristillisdemokraattien (CDU) ja vapaiden demokraattien (FDP) poliitikot Bild-lehdelle.

- Kannatan sitä, että jouluaattona kirkkoon pääsivät vain ne, jotka maksavat kirkollisveronsa, selvitti kristillisdemokraattien Thomas Volk. Vapaiden demokraattien Martin Lindner esitti, että kirkkoon kuuluvat saisivat liput, jotka oikeuttaisivat parhaisiin paikkoihin.

Berliinissä kirkossakävijöiden määrä on jouluaattona viisitoistakertainen tavalliseen sunnuntaihin verrattuna. Berliinin katedraalissa puhkesi kaksi joulua sitten jopa kahakoita vapaista paikoista. Viime vuonna kirkko jakoi jäsenilleen lippuja joulukirkkoon, ja näin aiotaan tehdä myös tänä vuonna.

Joidenkin mielestä varatut kirkonpenkit antavat väärän viestin.

- Jeesus ei kysyisi, onko joku maksanut kirkollisveron tai onko hänet kastettu, Berliinin roomalaiskatolisen kirkon edustaja sanoi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat