Saksanturkkilainen elokuvaohjaaja Fatih Akin avaa Espoo Ciné -elokuvafestivaalin

Järjestyksessään 21. Espoo Ciné alkaa 20. elokuuta Espoon elokuvateattereissa. Festivaalin avaa saksanturkkilaisen elokuvaohjaaja Fatih Akinin uusi musiikkikomedia Soul Kitchen.

Espoo Ciné käynnistyy vastikään nykyaikaistetussa Kino Tapiola -elokuvateatterissa.

Festivaali laajenee Kino Tapiolasta myös Espoon kulttuurikeskukseen sekä Bio Rex Selloon, Leppävaaraan. Kulttuurikeskuksen avajaiselokuvana nähdään kotimainen ensi-ilta, suomalaisten dokumenttiohjaajien huippuihin kuuluvan Arto Halosen ensimmäinen pitkä teatterilevitykseen tehty fiktioelokuva Prinsessa.

Espoo Cinéssä nähdään myös Woody Allenin Cannesissa ensi-iltansa saanut Antonio Banderasin, Anthony

Hopkinsin ja Naomi Wattsin tähdittämä You Will Meet a Tall Dark Stranger.

Cannesista löytyi niin ikään Abbas Kiarostamin ensimmäinen Iranin ulkopuolella tehty elokuva, Copie conforme (Certified Copy), jonka pääosassa säteilevä Juliette Binoche palkittiin festivaalin parhaana naisnäyttelijänä.

Lähi-itä kiinnostaa elokuvantekijöitä

Poliittisesti kuohuva Lähi-itä on ollut viime aikoina elokuvantekijöiden erityisen huomion kohteena. Myös paikalliset ohjaajat ovat nousseet aivan uudella tavalla maailman tietoisuuteen: huomattavimpina tuoreina esimerkkeinä israelilaisen Samuel Maozin Venetsiassa Kultaisella leijonalla palkittu järkyttävä sotakuvaus Libanon ja palestiinalaisen Elia Suleimanin The Time That Remains.

Tänä vuonna Cannesissa nähtiin myös suomalaisvoittaja: Juho Kuosmasen Taulukauppiaat palkittiin opiskelijoiden Cinéfondation-sarjan pääpalkinnolla. Espoo Cinéssä Taulukauppiaiden näytöstä ryydittää Kuosmasen edellinen elokuva Kaupunkilaisia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat