Mainos

Saksan uusi hallitus peruu eläkeleikkaukset

Saksan tulevat hallituskumppanit sosiaalidemokraatit ja vihreät ovat sopineet, että ne peruvat edeltäjänsä, kristillisdemokraattisjohtoisen hallituksen päätöksen leikata eläkkeitä. Uusi hallitus kumoaa lain, jonka pohjalta eläkkeitä oli määrä supistaa ensi vuoden alusta vähitellen 70 prosentista 64 prosenttiin nettopalkasta.

Perheasiainministeriksi kaavailtu sosiaalidemokraattien Christine Bergman muistutti tänään lehdistötilaisuudessa, että syyskuiset vaalit voittaneet puolueet olivat luvanneet perua Helmut Kohlin hallituksen eläkekkeiden leikkauspäätöksen.

Sosiaalidemokraatit ja vihreät aikovat perustaa työryhmän pohtimaan, miten eläkejärjestelmää tulisi uudistaa. Uudistusta pidetään tarpeellisena, koska väestö ikääntyy ja eläkemenot kasvavat. Työryhmä esittää ehdotuksensa vuoden 2000 loppuun mennessä.

Vihreät eivät olleet yhtä innokkaita perumaan eläkeleikkauksia kuin sosiaalidemokraatit, koska päätös tulee vihreiden mielestä kalliiksi. Vihreiden Gunda Röstel tähdensi lehdistötilaisuudessa, että eläkeuudistussuunnitelmien on oltava valmiita määräaikaan mennessä. Lisäksi puolueet sopivat, että eläkejärjestelmää täydennetään yksityisillä eläkevakuutuksilla.

Tulevat hallituskumppanit sopivat myös poistavansa eläkelaista poikkeuksen, joka salli työnantajien olla maksamatta eräitä sosiaaliturvamaksuja töistä, joista maksetaan hyvin vähän - 620 Saksan markkaa eli vajaat 2000 Suomen markkaa kuukaudessa.

Bergmanin mukaan työnantajat ovat keplotelleet poikkeuksen avulla ja jakaneet töitä niin, että he ovat välttyneet maksuilta. Nyt on tarkoitus saada maksut kaikista töistä valtion kassaan. Lisää rahaa hallitus odottaa saavansa myös työttömyyden vähentämisen myötä.

Uusi hallitus aikoo lisäksi parantaa sairausvakuutusta ja eräitä perhetukia. Myös naisten asemaa työelämässä ja heidän eläkeoikeuttaan kohennetaan.
(STT-DPA-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.