Saksan työttömyys ennätyslukemissa

Työttömien määrä nousi Saksassa tammikuussa 4,8 miljoonaan eli korkeammaksi kuin koskaan aiemmin toisen maailmansodan jälkeen.

Työvoimaviranomaisten mukaan työttömien määrä kasvoi joulukuusta 301600:lla. Prosentteina työttömyysaste oli 12,6, kun se joulukuussa oli 11,8 prosenttia. Entisen Itä-Saksan alueella työttömyysprosentti oli yli 20.

Tuhannet työttömät osoittivat tänään mieltään lukuisissa Saksan kaupungeissa työttömyyden kohottua ennätyksellisiin lukuihin. Mielenosoituksia järjestettiin parissasadassa kaupungissa.

Työttömät kiinnittivät huomiota ahdinkoonsa ihmisketjuin, kokouksin ja muilla tavoin työvoimatoimistojen edustalla. Frankfurt am Mainissa he miehittivät ranskalaisen esikuvan mukaisesti virastoja. Berliinissä kaksituhatta ihmistä vaati kuorossa liittokansleri Helmut Kohlin eroa. Mielenosoittajien mukaan hallitus ei ole tehnyt mitään työttömyyden vähentämiseksi.

Samaan aikaan keskusteli Bonnin parlamentti tämänhetkisestä työmarkkinatilanteesta, joka työantajapuolen mukaan johtuu kausivaihteluista. Oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ja vihreät syyttivät Kohlin keskusta-oikeistohallitusta epäonnistumisesta työttömyysongelman ratkaisemisessa. Työministeri Norbert Blüm puolustautui syytöksiltä korostamalla, ettei valtiolla ole patenttilääkettä työttömyyden torjuntaan. Myös työmarkkinaosapuolilla - työnantajilla ja työntekijöillä - on hänen mukaansa vastuu työpaikoista.

Mielenosoittajilla oli takanaan ammattiliittojen, työttömien omien järjestöjen sekä kirkon työelämäpalvelun ja ympäristöpuolue vihreiden tuki. Tällaisia ns. toimintapäiviä järjestetään seuraaviin parlamenttivaaleihin saakka kuukausittain aina uusien työttömyyslukujen julkaisupäivänä.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat