Saksan tulvat siirtymässä pohjoiseen

Viranomaisten mukaan Elbe-joen pinta on viime tuntien aikana osoittanut vakiintumisen merkkejä. Nyt tulva on siirtymässä Dresdenistä Bitterfeldin teollisuuskaupunkiin Saksi-Anhaltissa.

Elbejoen pinta näytti tänään tasoittuvan Dresdenin kaupungissa, mutta tulvat jatkoivat tuhoaan joen alajuoksulla.

Viranomaiset evakuoivat tuhansia asukkaita joen varren kaupungeista, ja ainakin 15 ihmistä on kuollut tulvissa.

Dresdenin saadessa hengähdystaukoa uhkasi tulva Bitterfeldin teollisuuskaupunkia Saksi-Anhaltissa. Vesi tulvi tänään jo kaupungin kaduilla ja oli matkalla kohti suuria kemiantehtaita. Kaupungin 16 000 asukasta evakuoitiin jo viime yönä, kun hiekkasäkit eivät pitäneet vettä loitolla.

Paikallisen kriisikeskuksen mukaan tuhannet vapaaehtoiset rakensivat tulvasuojauksia, ja tänään tehdasalue oli vielä säilynyt kuivana. Asiantuntijoiden mukaan tehtaiden vaaralliset kemikaalit ovat suojassa, eikä lähestyvä vesi uhkaa niitä.

Ympäristöjärjestöjen mielestä tulvavedet voivat olla ympäristöriski, jos ne pääsevät tunkeutumaan tehtaisiin. Myös muualla Elben alajuoksulla kaupunkien asukkaita evakuoitiin nousevan veden alta.

Tulvahuippua odotetaan Budabestiin huomiseksi

Veden pinta näytti tänään tasaantuvan Dresdenissä, joka on ollut pahiten tulvien kourissa Saksassa. Vielä aamulla Elben pinta nousi ja saavutti ennätyskorkeuden 9,4 metriä, mutta puoleen päivään mennessä pinta oli jo laskenut senttimetrin, kertoivat viranomaiset.

Useat kaupungin alueet pysyivät kuivina, mutta keskusta joutui veden alle. Viranomaisten mukaan kuitenkin mm. Semperin oopperatalo ja Zwingerin taidemuseo saatiin pelastettua korvaamattomilta tuhoilta. Kummatkin kärsivät kuitenkin tulvavesien aiheuttamista tuhoista. Myös Dresdenin rautatieasema oli veden alla. Noin 30 000 asukasta on evakuoitu.

Tulvatilanne helpottui myös Tshekissä ja Itävallassa tämän päivän aikana. Sen sijaan Unkarin pääkaupungissa Budapestissä tulvahuippua odotettiin huomiseksi, kun Tonavan pinta kaupungissa jatkoi nousuaan.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

(Seitsemän uutiset 17.08.2002)

Lue myös:

    Uusimmat