Saksan taloustunnelin päässä näkyy valoa

Saksan uskotaan selviävän hyvin tänä vuonna uhkaavasta kansainvälisen talouden taantumasta. Euroopan suurin kansantalous kasvaa, vaikkakin selvästi viime vuotta hitaammin. Saksassa keskustellaan nyt myös entistä avoimemmin, mitä eurosta luopuminen maalle tarkoittaisi.

Syvenevästä euroalueen velkakriisistä huolimatta liittokansleri Angela Merkelin hallitus puhkuu itseluottamusta. Berliinin koalitio vakuuttaa tuoreessa talouskatsauksessaan, että maa voi tänä vuonna hyvinkin välttää muita uhkaavan taantuman.

Saksan kasvu - vaikkakin hidastuva - perustuu tänä vuonna entistä enemmän kotimaiseen kysyntään. Menestyksen takana on vuosia kestänyt maltillinen palkkalinja. Sen ansiosta työttömyys ei 2000-luvun lopun laman aikana revennyt, yksityinen kulutus ei romahtanut ja yritykset pysyivät kilpailukykyisinä.

Moni merkittävä talouselämän edustaja uskoo, että vahva Saksa nousisi euroalueen mahdollisen hajoamisen jälkeen muutamassa vuodessa jaloilleen. Vaikka lähes 90 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä kannattaa yhteisvaluuttaa, eurolle loppua povaavia on yhä enemmän.

Euroalueen pelastustalkoille Saksan ylivoima ei välttämättä ole hyväksi. Vahva talous selkänojanaan Merkelin hallituksen on helppo patistaa muita tiukemmalle säästökuurille ja torjua tarjotut kompromissit.

Katso Tapio Nurmisen raportti Berliinistä:

Lue myös:

    Uusimmat