Saksan talousnäkymät odotettua huonommat

Saksassa julistettiin keskiviikkona liuta talouslukuja, jotka eivät juuri riemastuta syyskuun lopun vaaleihin valmistautuvaa liittokansleri Gerhard Schröderiä.

Huolestuttavin luku Schröderin kannalta on heinäkuun työttömien määrää kuvaava luku. Työttömien määrä nousi nimittäin heinäkuussa yli kriittisen neljän miljoonan rajan, 4,05 miljoonaan kesäkuun 3,95 miljoonasta.

Työttömyysluku on Schröderille keskeinen sikäli, että hän nousi vuonna 1998 vaalivoittoon nimenomaan lupaamalla kohentaa Saksan työllisyystilannetta. Tilanne ei ole kuitenkaan paljoa parantunut. Neljä vuotta sitten Saksassa oli työttömiä 4,14 miljoonaa. Saksan työttömyysaste oli heinäkuussa 9,7 prosenttia. Kesäkuussa vastaava luku oli 9,5 prosenttia.

Teollisuuden tilaukset laskussa

Työttömyyslukujen ohella Saksassa julkistettiin tänään tietoja maan teollisuuden kesäkuussa saamista tilauksista.

Tilaukset vähenivät toukokuusta 3,2 prosenttia, kun ekonomistit odottivat tilausten vähentyvän vain noin 1,5 prosentilla. Vielä toukokuussa teollisuuden tilaukset kasvoivat 3,3 prosentilla huhtikuuhun nähden.

Schröderin tilanteen ikävyyttä lisää se, että teollisuuden ohella myös Saksan vähittäiskauppa on hätää kärsimässä. Vähittäiskaupan liikevaihto oli heinäkuussa yli neljä prosenttia viime vuoden heinäkuuta vähäisempää, mikä heijastaa kuluttajien epäluottamusta maan talouskehitykseen.

Vähittäiskaupan keskusjärjestö BAG varoittaakin, että kaupan saralta saattaa kadota yli 30 000 työpaikkaa, mikäli yksityisen kulutuksen matalasuhdanne jatkuu pitkään.

Kasvuennusteet lähestyvät nollaa

Saksan heikot talousluvut ovat saaneet maan pankit alentamaan ennusteitaan maan tämän vuoden talouskasvusta.

Maan suurin pankki Deutsche Bank pudotti tänään kasvuennustettaan 0,5 prosenttiin aiemmin ennustamastaan 0,7 prosentista. Pankki on hilannut kasvuennustettaan alaspäin pitkin vuotta. Alun perin pankki ennusti Saksan talouden kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia.

Saksan toiseksi suurin pankki HypoVereinsbank pudotti oman kasvuennusteensa 0,25 prosenttiin jo pari viikkoa sitten.

Saksan hallitus ilmoitti tänään pitävänsä vielä kiinni 0,75 prosentin kasvuennusteestaan tälle vuodelle.

Schröder ei ole jäänyt toimettomaksi heikkenevän taloustilanteen edessä, vaan on muun muassa nimittänyt toimikunnan pohtimaan työmarkkinoiden uudistamista.

Autoyhtiö Volkswagenin henkilöstöjohtajan Peter Hartzin johtaman toimikunnan on määrä raportoida tuloksistaan ensi viikon perjantaina. Ennakkotietojen mukaan toimikunta on ehdottamassa muun muassa työttömyyskorvausten leikkaamista sekä 150 miljardin euron työllistämis- ja investointiohjelmaa.

Hartzin toimikunnan ehdotukset ovat saaneet osakseen kritiikkiä sekä opposition että Schröderin oman puolueen riveistä.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat