Saksan Skype-salakuuntelukohu laajenee - vakoiluohjelma asennettiin lentokentän tullissa?

Saksassa on paljastunut, että poliisi on käyttänyt kiistanalaista tietokoneen vakoiluohjelmaa rikosten selvittämiseksi.

"R2D2:ksi" ja "Bundestrojaneriksi" nimetyn ohjelman avulla viranomaiset ovat pystyneet muun muassa seuraamaan Skype-puheluita, pikaviestinohjelmia kuten MSN Messengeriä sekä käyttäjän liikkeitä verkossa tallentamalla käyttäjän näppäinpainallukset. Ohjelma voi myös tallentaa kuvaa tietokoneen näytöltä ja verkkokamerasta.

Ohjelman paljasti saksalainen hakkeriryhmä Chaos Computer Club viikonloppuna. Esimerkiksi suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure pitää ryhmän esittelemiä löydöksiä uskottavina. F-Securen mukaan noin puolet tunnetuista tietoturvaohjelmistoista estää vakoiluohjelman toiminnan. Myös tietoturvayhtiö Sophos on julkaissut tietoja ohjelman toiminnasta.

Deutsche Welle -tv-kanavan mukaan neljä osavaltiota on jo myöntänyt käyttäneensä vakoiluohjelmaa: esimerkiksi Baijerissa ja Ala-Saksissa ohjelmaa on käytetty jo parin vuoden ajan. Sen sijaan Saksan sisäministeriö on kiistänyt, että ohjelmaa olisi käytetty liittovaltiotasolla.

Saksan oikeusministeri on vaatinut tapausta tutkittavaksi.

Haittaohjelma asennettiin tullitarkastuksessa?

Käyttäjä voi saada ohjelman vaikkapa sähköpostitse tulleesta linkistä tai liitetiedostosta. Heise Online -uutispalvelun haastatteleman juristin mukaan vakoiluohjelma olisi asennettu hänen päämiehensä tietokoneelle Münchenin lentokentän tullitarkastuksen yhteydessä.

Saksan lain mukaan poliisi saa käyttää tutkinnoissaan vakoiluohjelmia tarkkojen sääntöjen mukaisesti. Esimerkiksi Skype-salakuunteluun tarvitaan erillinen lupa. Nyt Saksassa selvitetään, onko R2D2-ohjelman käyttö perustuslain vastaista.

Hakkeriryhmä pitää huolestuttavana, että ohjelma periaatteessa mahdollistaa jopa todisteiden väärentämisen käyttäjän koneelle. Lisäksi vaarana on, että käyttäjää pääsee seuraamaan viranomaisen ohella myös joku muu vakoiluohjelman ominaisuudet tunteva osapuoli.

Lue myös:

    Uusimmat