Saksan rakennusalan lakko päättyi

Saksan rakennusalan kahdeksan päivää kestänyt lakko päättyi tänään, kun ammattiliitto IG Bau ja työnantajat pääsivät sopuun palkankorotuksista 22 tunnin neuvottelurupeaman jälkeen. Sopimuksen mukaan rakennusalan työntekijät saavat 3,2 prosentin palkankorotuksen syyskuun alussa ja 2,4 prosentin korotuksen vuoden 2003 huhtikuun alussa. Lisäksi työntekijöille maksetaan kuukausittainen 75 euron lisä vuoden 2003 kesäkuusta elokuuhun.

Lakon sovittelija Heiner Geissler kuvasi ratkaisua "erittäin hyväksi" vaikeaan neuvottelutilanteeseen nähden. IG Baun neuvottelija Dietmar Schaefer puolestaan sanoi sopimuksen olevan "hyväksyttävä kompromissi". Alun perin IG Bau vaati rakennusalalle 4,5 prosentin palkankorotusta, kun työnantajat tarjosivat kolmea.

Rakennusalan lakkoon otti ympäri Saksaa osaa kaikkiaan 30 000 rakennustyöläistä. Yhteensä IG Bau edustaa 850 000:ta rakennusalan työntekijää. Kyseessä oli Saksan ensimmäinen rakennusalan lakko sitten toisen maailmansodan. Sen sijaan palvelualan ammattiliitto Verdin taistelu maan teleyhtiön Deutsche Telekomin 124 000 työntekijän palkkojen korottamiseksi jatkuu. Verdi haluaa 6,5 prosentin palkankorotukset, mutta työnantaja on tarjonnut vain 3,8 prosentin korotuksia. Liitto ryhtyi eilen lyhyisiin työnseisauksiin saadakseen parempaa vastakaikua palkkavaatimuksilleen. Verdi pääsi viime viikon perjantaina sopuun työnantajien kanssa vakuutusalan työntekijöiden palkkakiistassa.

Saksan lakkojen arvellaan vaikuttavan haitallisesti liittokansleri Gerhard Schröderin ja sosiaalidemokraattisen puolueen menestykseen syyskuun vaaleissa. Sosiaalidemokraatit ovat gallupien mukaan kärsimässä tappion Edmund Stoiberin johtamille konservatiiveille. Stoiber on moittinut Schröderiä etenkin heikosta talous- ja työllisyyspolitiikasta.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat