Saksan poliisilla uusia epäiltyjä uusnatsien murhasarjassa

Saksan poliisilla on kaksi uutta epäiltyä maata kuohuttavassa murhasarjassa, kertoi liittovaltion syyttäjä.

Hän ei kuitenkaan kertonut, miten uudet epäillyt liittyvät vuosina 2000-2007 tehtyihin murhiin.

Poliisi epäilee, että yksi ja sama uusnatsiryhmä murhasi noina vuosina ainakin kymmenen ihmistä. Yhdeksän surmatuista oli ulkomaalaistaustaisia yrittäjiä ja yksi poliisi.

Poliisin huostassa on murhasarjan vuoksi ollut jo jonkin aikaa 36-vuotias nainen ja hänen arveltu rikoskumppaninsa. Kaksi muuta epäiltyä teki aiemmin tässä kuussa itsemurhan.

Maanalaisen ryhmän jäljiltä on löytynyt tietokonetikku, jossa oli 88 nimeä sisältänyt tappolista. Listalta löytyi muun muassa juutalaistaustaisen Puolassa syntyneen saksalaisparlamentaarikon nimi.

— Tunne on painajaismainen, kuvasi valtiopäivillä vuodesta 2002 istunut Jerzy Montag löytöä.

Saksan hallitus myönsi alkuviikosta, että poliisi on tehnyt aikoinaan virheitä murhien tutkinnassa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat