Saksan kirkon jyrkkä eutanasiakanta hämmästyttää: Raamatussa ei ole itsemurhakieltoa

Eutanasian kannattajat Saksassa ihmettelevät kirkon kantaa 1:34

Saksassa evankelisen kirkon kanta kuolinapuun pehmenee, mutta katolinen kirkko on edelleen jyrkkä. Moni uskovainen ei ymmärrä, miksi hyvin perusteltu omasta tahdosta tehty avustettu itsemurha tuomitaan.

67-vuotias entinen rehtori Christine Hucke lukee päivän lehteä kotonaan Pulheimissa Kölnin kupeessa. Hän tekee vapaaehtoistyötä järjestössä, joka kannattaa eutanasiaa ja pyrkii parantamaan olosuhteita, joissa ihmiset joutuvat kuolemaan.

Hucken olohuoneen pianon päällä on kuva hänen isästään ja äidistään. Molempien loppu oli kivulias ja molempien kohdalla tytär joutui käymään taistelua elinajan keinotekoisesta pidentämisestä ja kunniallisesta kuolemasta. Omien kokemustensa vuoksi hän on jo vuosia puhunut eutanasian puolesta.

– Minusta ihmisen pitää voida itse päättää, miten haluaa kuolla. Joku haluaa mennä saattohoitoon. Joku taas kokee, ettei kärsiminen ja makaaminen vaipoissa ole kunniallista eikä elämisen arvoista elämää. Minä itse en esimerkiksi haluaisi sitä. Siksi jokaisen pitäisi voida halutessaan päättää elämänsä omasta tahdostaan lääkärin avustuksella. Hucke linjaa.

Hänen kotipaikkansa Pulheim on tunnettu luostaristaan. Hucke itse on aktiivinen ja syvästi uskovainen evankelisen kirkon jäsen, joka ihmettelee kirkon kantaa kuolinapuun. Saksan evankelisen kirkon johtajissa on tosin jo myös niitä, jotka henkilökohtaisesti kallistuvat eutanasian puolelle.

– Minä en näe ristiriitaa uskoni ja kuolinavun tai avustetun itsemurhan välillä. Jumala on lahjoittanut minulle elämän ja antanut myös vastuun siitä. Sen vastuun haluan kantaa elämäni lopussa, Hucke sanoo.

Koko Saksan eutanasiaa puoltavan rintaman avainhahmoihin kuuluva lääketieteen etiikan ja filosofian professori emeritus Dieter Birbacher kyseenalaistaa hänkin kirkon kannan. Birnbacherin mielestä käskyyn sisältyvä ”älä tapa” ei vielä riitä.

– Tiukka kanta itsemurhaan on todella osa kristillisen kirkon perinnettä, mutta se on epäselvää, miksi se kuuluisi kristillisyyden perusoppeihin. Uudessa tai Vanhassa testamentissa ei ole tällaista kieltoa, Birnacher muistuttaa kirjoja pursuavassa työhuoneessaan Düsseldorfissa.

Lue myös:

    Uusimmat