Saksan keskuspankin johtaja: Emua voidaan lykätä

Saksan keskuspankin johtaja Hans Tietmeyer sanoi eilen, että Euroopan talous- ja rahaliiton Emun lykkäämistä voidaan harkita, jos suuret jäsenmaat eivät selvitä sen lähentymisehtoja.

-Jos käy niin, että suuret maat eivät täytä ehtoja, niin lykkäämistä voidaan harkita, hän sanoi paneelikeskustelussa Güterslohissa Saksassa.

Tietmeyer korosti, että kyvyttömyydestä täyttää lähentymisehdot tulisi ilmoittaa hyvissä ajoin ennen vuoden 1999 alkua, jolloin Emu on määrä panna täytäntöön.

Tietmeyerin mukaan toistaiseksi on ennenaikaista spekuloida sillä, mitkä maat eivät ole kykeneviä liittymään Emuun. Euroopan poliittiset johtajat päättävät vuoden sisällä, mitkä maat tulevat Emuun ensimmäisessä vaiheessa. Päätökseen vaikuttavat keskeisesti Euroopan keskuspankkien johtajien arviot.

Saksalaisarviot varovaisia

Arviot Saksan talouskasvusta ovat muuttumassa varovaisemmiksi. Maan johtavat talouslaitokset ovat vetäneet yhteistä kasvuennustettaan alas 2,5 prosentista 2,25 prosenttiin.

Laitokset lisäävät vettä myös EMU-epäilyjen myllyyn myöhemmin tänään virallisesti julkistettavassa ennusteessaan. Heidän arvionsa on, että Saksa ylittää tänä vuonna rahaliiton vaatiman, enintään kolmen prosentin budjettivajeen.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat