Saksan Ifo-indeksi painui odotettua vähemmän

Saksan elinkeinoelämän luottamusta mittaava Ifo-indeksi jatkoi marraskuussa heikentymistään. Indeksi on nyt tippunut jo kuusi kuukautta perättäin. Indeksin pisteluku laski marraskuussa 87,3:een edelliskuun 87,7:stä.
Luku oli kuitenkin korkeampi kuin uutistoimisto Reutersin analyytikoilta keräämä 86,8:n keskiarvo.

Ifon mukaan Saksan läntisten osien talous näyttää vakautuvan, mutta luottamuksen heikentyminen on silti yhä huolena. Indeksin pisteluvun lasku johtuu etenkin tehdasteollisuuden odotusten pudotuksesta. Myös Saksan hallituksen puheet verojen korotuksesta ja kulujen leikkaamisesta vähensivät yritysten odotuksia.

Ifo-indeksin pisteluku perustuu noin 7000 saksalaisyritykselle tehtyyn kyselyyn. Indeksi kuvastaa paitsi Saksan myös koko euroalueen talousnäkymien kehitystä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat