Saksan hallitus päätti verohelpotuksista

Saksan hallitus hyväksyi tänään laajan verouudistuksen, joka alentaisi tuloveroja mutta poistaisi samalla joukon vähennyksiä ja muita etuuksia. Hallitus on mainostanut uudistusta keinona piristää taloutta, mutta uudistuksesta odotetaan kovaa kädenvääntöä parlamentissa. Useimmat ehdotukseen sisältyvät muutokset tulisivat voimaan vuonna 1999.

Valtiovarainministeri Theo Waigelin mukaan uudistus merkitsisi, että useimpien veronmaksajien käyttöön jäisi nykyistä isompi osa palkkatuloista.

Tuloveroasteikkoja lievennettäisiin kautta linjan: tulo olisi verotonta 13 000 D-markkaan (39 000 markkaan) asti vuodessa ja ylimenevästä osuudesta maksettaisiin tuloveroa 15-39 prosenttia. Korkeinta tuloveroa maksettaisiin 90 000 D-markkaa (270 000 markkaa) ylittävistä tuloista.

Waigel arvioi, että budjettiin jäisi uudistuksen myötä 84 miljardin D-markan aukko. Se täytettäisiin poistamalla etuuksia: esimerkiksi yritykset eivät saisi enää vähentää sijoituksia entiseen malliin. Arvonlisäveroa korotettaisiin nykyisestä 15:sta 16 prosenttiin.

Oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit vastustavat useita veroesityksen kohtia. Uudistus joutuneekin kovan kädenväännön kohteeksi niin parlamentissa kuin osavaltioissakin. Ilman osavaltioiden hyväksyntää hallitus ei voi toteuttaa uudistushankettaan.
(STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat