Saksan hallitus hädissään työkiistasta

Sosiaalitukien leikkauksia vastustavat mielenosoitukset ovat kasvaneet odotettua suuremmiksi Saksassa.

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder on pitänyt maan ministereiden kanssa hätäkokouksen, kun sosiaalitukien leikkauksia vastustavat mielenosoitukset näyttivät kasvavan paljon odotettua suuremmiksi.

Työttömyyden riivaamassa itäisessä Saksassa vasemmistopuolueiden kannattajat ovat alkaneet järjestää niin kutsuttuja maanantaimarsseja, jotka muistetaan Berliinin muurin murtumista edeltäneiltä kuukausilta. Nyt marssien tavoitteena on lopettaa sosiaalitukien leikkaukset.

Schröderin tiedottajan Bela Andan mukaan kokouksessa ei ollut määrä tehdä lopullisia päätöksiä, vaan mahdollisista lain muutoksista kerrotaan vasta ensi kuussa.

Myöhään eilen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa valtiovarainministeri Wolfgang Clement kuitenkin sanoi, että pitkäaikaistyöttömiä koskevaa uutta lainsäädäntöä on pehmennetty.

Esimerkiksi työttömyyskorvausten maksatuspäivän muutos astuu voimaan heti ensi vuoden tammikuussa, eikä vasta helmikuussa. Nykyisin Saksan työttömyyskorvaukset maksetaan kuun lopussa. Uudessa systeemissä maksupäivä on siirretty kuun alkuun.

Clementin tarkoituksena oli alunperin jättää koko tammikuun korvaukset maksamatta, mikä nostatti laajaa vastustusta.

-Ketään ei pakoteta muuttamaan valtion tukemaan asuntoon, kenenkään ei tarvitse kärsiä uuden lain takia, kommentoi Clement.

Pääsisältö ennallaan

Schröderin esittämän uudistuspaketin pääsisältö ei hätäkokouksessa muuttunut. Sen mukaan pitkäaikaistyöttömien tukia leikattaisiin ensi vuoden alusta tuntuvasti. Myös eläkkeitä, terveydenhuollon menoja ja muita sosiaalimenoja karsitaan.

Uudistuksen puolustajat uskovat sen luovan uusia työpaikkoja, mutta itäisessä Saksassa lupauksiin suhtaudutaan epäillen. Työttömyysluvut Saksan itäosissa ovat yli kaksi kertaa länttä korkeammat.

Jopa kahden miljoonan ihmisen odotetaan marssivan Berliinissä työuudistusta vastaan lokakuun kolmantena, jolloin vietetään Saksan yhdistymisen vuosipäivää.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

(Seitsemän uutiset 11.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat