Saksalaistutkimus: Ydinvoimala lisää lasten leukemiaa

Tulos hätkähdyttää, koska nykytietämyksen mukaan reaktorirakennusten ulkopuolisen säteilyn pitäisi olla niin vähäistä, ettei se aiheuta syöpää.

Lähellä ydinvoimaloita asuvat lapset sairastuvat helpommin leukemiaan kuin etäämmällä asuvat, paljastaa tuore saksalaistutkimus.

Tutkimuksen mukaan vuosina 1980-2003 yhteensä 37 sellaista saksalaista lasta, jotka asuivat alle viiden kilometrin säteellä ydinvoimalasta, sairastuivat leukemiaan. Tilastollisen todennäköisyyden perusteella sairastuneita olisi pitänyt olla vain 17.

Tutkijoiden mukaan leukemiatapausten tilastollista todennäköisyyttä huomattavasti korkeampi määrä voisi selittyä juuri reaktorien läheisyydellä. Asiaa on kuitenkin vielä tutkittava lisää, ennen kuin näin voidaan varmasti päätellä.

Tutkimuksen rahoitti Saksan säteilyturvakeskus (BfS). Säteilyturvakeskuksen mukaan tulos on hämmästyttävä, koska nykyisen tietämyksen mukaan säteily reaktorirakennusten ulkopuolella on niin vähäistä, että se ei voi aiheuttaa syöpää.

Saksa tuottaa noin neljänneksen sähköstään ydinvoimalla. Maa on aikeissa luopua kaikista 16 ydinvoimalastaan vuoteen 2022 mennessä.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat