Saksalaisten enemmistö vastustaa Kohlin jatkamista

Saksalaisten enemmistö ei kannatta liittokansleri Helmut Kohlin päätöstä asettua jälleen liittokansleriehdokkaaksi ensi vuoden parlamenttivaaleissa. Tänään julkistetun kyselyn mukaan vain 34 prosenttia saksalaisista pitää hyvänä Kohlin aikomusta jatkaa liittokanslerina. Kohlin ehdokkuutta vastusti 53 prosenttia. 13 prosenttia ei ilmoittanut kantaansa tai piti asiaa yhdentekevänä.

Kysely oli tehty eilen heti sen jälkeen kun kristillisdemokraattinen (CDU) Kohl ilmoitti, että aikoo asettua liittokansleriehdokkaaksi vaaleissa, jotka pidetään ensi vuoden jälkipuoliskolla.

67-vuotias Kohl on ollut liittokanslerina eli pääministerinä jo 14 vuotta. Ennen eilistä ilmoitusta oli julkisuudessa arveltu, että hän ei ehkä enää asetu ehdokkaaksi.

Kyselyssä ihmisiltä tiedusteltiin myös, kuka heidän mielestään on paras henkilö hoitamaan maan nykyisiä ongelmia. Kohlia piti tänä henkilönä vain 25 prosenttia kysellyistä.

Ala-Saksin osavaltion sosiaalidemokraattista pääministeriä Gerhard Schröderiä piti parhaana pulmien ratkaisijana 31 prosenttia kysellyistä. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Oskar Lafontaine sai 16 prosentin kannatuksen.

Puolueista kannatti kyselyssä SPD:tä 40 prosenttia kysellyistä, CDU:ta ja sen baijerilaista sisarpuoluetta CSU:ta 35 prosenttia, vihreitä 12 prosenttia ja liberaaleja 5 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
(STT-DPA-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat