Saksalaispankkien ongelmat tappavat pienyrityksiä

Pankkien kriittinen tulostilanne aiheuttaa vakavia taloudellisia ongelmia lukuisille pienyrityksille Saksassa. Erityisen hankala tilanne on rakennusalalla.

Saksalaisilla pankeilla ei mene hyvin.

Saksalaisten pankkien taloudelliset ongelmat näkyvät jo rakennusalalla, kertoo toimitusjohtaja Olaf Hofmann Baijerin rakennusteollisuusliitosta. Hofmannin mukaan rakennusalan kriisiyritysten on nykyisin erittäin vaikeaa saada lainaa.

-Pelkästään rakennusalalla menee vuosittain 8000 yritystä konkurssiin ja määrä on kasvussa. Tänä vuonna 15 prosentin lisäystä konkursseihin, toteaa Hofmann.

Saksassa toimii yhteensä rakennusalan 80 000 yritystä.

Pankkien vaikeudet heijastuvat myös muiden saksalaisyritysten rahoitustilanteeseen.

-Yrityksillä on todella ongelmia. Tämä käy ilmi meidän kyselyistämme. Jopa 40 prosenttia yrityksistä sanoo, että lainan saanti on vaikeutunut tai että lainojen ehdot ovat heikentyneet, kertoo toimitusjohtaja Reinhard Dörfler Teollisuus- ja kauppakamarista.

"Kriisi korjattavissa leikkauksien avulla"

Huolimatta pankkien vakavasta taloustilanteesta Saksassa ei kuitenkaan uskota, että ongelmat johtavat suurten pankkien kaatumiseen. Pienempiä konkursseja voi sen sijaan olla luvassa.

-Tämä tuloskriisi on korjattavissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei joidenkin pankkien pitäisi tehdä kipeitä leikkauksia. Saksan rahoitusala näyttää parin vuoden päästä aivan toisenlaiselta, ennustaa professori Wolfgang Gerke Erlangenin yliopistosta.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 03.11.2002).

Lue myös:

    Uusimmat