Saksalaiset lennonjohtajat yrittivät varoittaa törmäyksestä

Saksan yläpuolella viime viikolla rahtikoneeseen törmänneen venäläisen matkustajakoneen ohjaamoon saatiin juuri ennen onnettomuutta ristiriitaisia varoituksia.

Saksalaiset tutkijat ovat tänään kertoneet, että Tupolev-koneen oma törmäyksestä varoittava järjestelmä (TCAS) neuvoi ohjaajaa lisäämään korkeutta törmäyksen välttämiseksi. Vain sekuntia myöhemmin sveitsiläinen lennonjohto kehotti ohjaajaa laskemaan korkeutta. Venäläisohjaaja noudatti kohtalokasta kehotusta, kun lennonjohto oli toistanut sen.

Onnettomuuskoneiden niin sanottuja mustia laatikoita tutkineiden saksalaisten mukaan myös Boeing-rahtikoneen törmäysvaroitin toimi ja kehotti ohjaajaa laskeutumaan. Molempien koneiden laskettua lentokorkeutta ne pysyivät törmäyskurssilla ja osuivat toisiinsa. Turmassa sai surmansa 71 ihmistä, pääosa venäläisiä lapsia.

Saksan lennonjohtovirasto vahvisti maanantaina myös lehtitiedot, joiden mukaan saksalaiset olivat havainneet koneiden olevan törmäyskurssilla ja yrittivät varoittaa sveitsiläisiä virkaveljiään. He eivät kuitenkaan onnistuneet saamaa puhelinyhteyttä Sveitsiin.

Der Spiegel -lehden mukaan Karlsruhessa työskentelevät saksalaiset saivat automaattisen varoituksen jo kaksi minuuttia ennen törmäystä. He yrittivät soittaa Sveitsiin kaikkiaan neljään eri numeroon, joista kolme ei toiminut ja neljäs oli varattu.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat