Saksa viettää juutalaisten kansanmurhan vuosipäivää

Saksassa on vietetty juutalaisten joukkotuhon muistopäivää. Muistotilaisuuksia järjestettiin niin Saksan parlamentissa kuin Berliinin keskustassa maa-alueella, jolle on määrä rakentaa muistomerkki natsien murhaamille kuudelle miljoonalle juutalaiselle.

Saksan entinen presidentti Roman Herzog julisti tammikuun 27. päivän juutalaisvainojen muistopäiväksi neljä vuotta sitten. Se on sama päivä, jona neuvostoliittolaiset joukot vapauttivat Auschwitz-Birkenaun kuolemanleirin vuonna 1945.

Nykyinen presidentti Johannes Rau ja liittokansleri Gerhard Schröder osallistuivat tilaisuuteen, jossa Brandenburgin portin lähellä oleva maa-alue virallisesti omistettiin vainoissa murhattujen muistomerkille.

Saksalaisten on kuitenkin yhä edelleen vaikea tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Tästä on osoituksena kymmenen vuotta kestänyt kiista siitä, tarvitaanko muistomerkkiä ylipäätään ja millainen sen pitäisi olla. Monet ovat myös sitä mieltä, ettei mikään muistomerkki voi tuoda riittävästi esiin uhrien kärsimyksiä.

Parlamentti päätti viimein vuonna 1998 toteuttaa muistomerkin amerikkalaisen arkkitehdin Peter Eisenmanin suunnitelman pohjalta. Kahden jalkapallokentän kokoiselle alueelle on määrä rakentaa hautausmaata muistuttava muistomerkki, jolla on vieri vieressä noin 2 700 hautakiven näköistä betonipilaria.

Sen sijaan vieläkään ei tiedetä, minkälainen alueelle kaavaillusta näyttelykeskuksesta tulee. Lisäksi maa-alueen omistuksesta on syntynyt kiistaa. Rakentaminen päässee käyntiin aikaisintaan ensi vuonna. Berliinin kaupunginjohtaja Eberhard Diepgen, joka pitää muistomerkin pystyttämistä kaupungin keskustaan epäsopivana, oli ilmoittanut jäävänsä pois torstain seremonioista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat