Mainos

Saksa varoittaa Explorerista - Kuin jättäisi ikkunan auki kotiinsa

Saksan hallitus varoittaa netin käyttäjiä Microsoftin Internet Explorer -selaimesta. Hallituksen mukaan netissä surffaajien tulisi löytää jokin vaihtoehtoinen selain Explorerin tilalle taatakseen turvallisen selailun.

Varoitus koskee Explorerin versioita 6,7 ja 8, kertoo Britannian yleisradio BBC.

Saksan valtion tietoturvatoimiston varoitus annettiin sen jälkeen, kun Microsoft myönsi Explorerin olleen heikko lenkki viime aikoina Googlen järjestelmiä vastaan Kiinassa tapahtuneissa verkkohyökkäyksissä. Myös muita yrityksiä vastaan on hyökätty. Hyökkäysten seurauksena Google uhkasi lopettaa toimintansa Kiinassa.

Microsoft on vastustanut Saksan antamaa varoitusta selaimestaan. Yhtiö kertoo, että Explorer-selaimen käyttäjiin kohdistuva riski on alhainen ja että selaimen turva-asetuksen nostaminen korkeimmalle tasolle estää kaikki vakavat riskit. Tosin tämä rajoittaisi selaimen käyttöä ja pääsyä monille verkkosivuille.

Saksan viranomaisten mukaan asetusten muuttaminen ei kuitenkaan tee Explorerista täysin turvallista selainta.

Thomas Baumgaertner Microsoftin Saksan osastolta puolustelee, että Googleen kohdistuneet hyökkäykset ovat tulleet erittäin ammattitaitoisilta tahoilta.

- Nämä eivät olleet hyökkäyksiä tavallisia käyttäjiä kohtaan. Uhkaa tavallista käyttäjää kohtaan ei ole, joten emme ole samaa mieltä varoituksesta, Baumgaertner toteaa.

Tietokoneasiantuntija Alan Stevensin mukaan kyseessä on kuitenkin sama asia kuin jättäisi ikkunan auki kotiinsa.

Graham Cluley Sophos -tietoturvayhtiöstä kertoo BBC:lle, että ohjeet selaimen haavoittuvuuden hyödyntämiseen on jo julkaistu internetissä.

- Tämä haavoittuvuus on ilmoitettu netissä muutama päivä sitten. Microsoft ei ole sitä kyennyt vielä paikkaamaan ja luultavasti juuri samaa haavoittuvuutta on käytetty hyökkäyksissä Googlea vastaan, Cluley kertoo.

- On syytä painottaa, että kaikilla nettiselaimilla on omat tietoturvaongelmansa. Selaimen vaihtaminen toiseen voi kyllä poistaa tämänhetkisen ongelman, mutta se voi toisaalta altistaa toiselle ongelmalle, Cluley muistuttaa.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.