Saksa: Talouden pyörät hidastuvat

Talouden taantuma alkaa Saksassa jo näkyä työllisyysluvuissa. Työttömyyden hidas väheneminen näyttää pysähtyneen. Myös korkeiden palkankorotusten odotetaan vaikeuttavan työttömyyden leikkaamista.

Talouden pyörät hidastuvat Saksassa. Helmikuussa kausitasoittamaton työttömyys kasvoi jälleen ja vuodenaikojen vaihtelut huomioonottava työttömyysluku pysyi ennallaan. EU:n suurimmassa kansantaloudessa on nyt 11,6 prosenttia työttömiä työnhakijoita. Liittokansleri Gerhard Schröderin lupaamasta työllisyyden paranemisesta ei siis näy ainakaan vielä jälkeäkään.

Yhä suurempi osa saksalaisekonomisteista on vakuuttuneita, että talouskasvun hidastuminen näkyy jo työllisyysluvuissa.

Pessimistisimmät tutkimuslaitokset ja pankit ennustavat Saksan talouden kasvavan tänä vuonna vain 1,5 prosenttia.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat