Saksa selvittää väitteet agenteista Irakissa

Tiedotusvälineiden mukaan saksalaisagentit olisivat paljastaneet Bagdadin puolustussuunnitelmat Yhdysvalloille ennen hyökkäystä Irakiin.

Saksan parlamentti käynnistänee tutkinnan väitteistä, joiden mukaan saksalaiset tiedusteluagentit olisivat auttaneet Yhdysvaltoja valmistelemaan hyökkäystä Irakiin.

Oppositiossa olevat liberaalidemokraatit ovat päättäneet liittyä vihreiden ja vasemmistolaisten rintamaan, joka on vaatinut tutkinnan käynnistämistä. Kolmen puolueen äänten pitäisi riittää tutkinnan aloittamiseen, kunhan ne pääsevät vielä sopuun sen sisällöstä.

Amerikkalaislehti New York Times kertoi viime viikolla, että Saksan tiedusteluagentit toimittivat Bagdadin puolustussuunnitelman amerikkalaiskomentajalle kuukautta ennen kuin Yhdysvallat miehitti Irakin.

Saksan ulkoinen tiedustelupalvelu BND myönsi lehtijutun jälkeen, että yksi sen agenteista työskenteli Yhdysvaltain komentokeskuksessa sodan aikana. BND:n mukaan amerikkalaisille ei kuitenkaan annettu mitään väitetyn kaltaisia tietoja.

Saksassa paljastusten pelätään vaikeuttavan liittokansleri Angela Merkelin yrityksiä parantaa suhteita Valkoiseen taloon.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat