Saksa: Rahaliittoon tiukat säännöt

Saksan liittopäivät äänesti tänään EU:n satojen miljardien eurojen vakauspaketin puolesta, jolla pyritään estämään Kreikan kriisin leviäminen. Saksan osuus paketista on lähes 150 miljardia euroa.

Saksan hallitus on tähän saakka toiminut kahdella rintamalla, sekä puolesta että vastaan vakautuspakettia, mutta tänään se päätyi puoltamaan sitä.

Paketti läpäisi parlamentin ala- ja ylähuoneet liittokansleri Angela Merkelin johtaman keskusta-oikeistolaisen enemmistön äänin. Sosiaalidemokraatit ja vihreät pidättäytyivät äänestyksestä ja vasemmisto äänesti vastaan.

Samaan aikaan kuin paketti sai hyväksynnän, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schauble painosti Brysselissä valtiovarainministerien kokouksessa muita EU-maita hyväksymään rahaliitolle nykyistä tiukemmat säännöt.

Yhdeksän kohdan ohjelmassaan Saksa haluaa muun muassa sitä, ettei EU-tukia anneta maille, joiden budjettivaje syvenee liikaa. Toisena rangaistuskeinona Saksa ehdottaa äänestysoikeuden menettämistä vuodeksi EU-päätöksissä.

Lisäksi Saksa haluaa, että Euroopan keskuspankki tai itsenäiset tutkimuspiirit arvioisivat jäsenmaiden budjetteja ennakkoon. Se toivoo myös, että Saksan tavoin jäsenmaat kirjaisivat perustuslakiin rajat budjettivajeelle. Suurin muutos olisi se, että jäsenmaa voitaisiin panna konkurssiin.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön raportti Brysselistä:

Lue myös:

    Uusimmat