Saksa pahoittelee USA:n päätöstä joukkojen vetämisestä

Saksa pitää menetyksenä Yhdysvaltain päätöstä vähentää voimakkaasti sotilaiden määrää maassa. Asiantuntijan mukaan sotilaiden poistuminen voikin heikentää Nato-yhteistyötä.

Valkoinen Talo perustelee amerikkalaisjoukkojen siirtämistä Euroopasta muualle uusilla uhkakuvilla eli terrorismilla. Saksan ja Ranskan avoin Irakin sodan vastainen niskurointi ei todennäköisesti ole vaikuttanut päätökseen, vaikka tiivis kumppanuus onkin Irakin varjossa haalistunut.

Enimmillään amerikkalaisia sotilaita oli Länsi-Saksassa ja Berliinissä neljännesmiljoona , ja luku on pienentynyt sitä mukaa kuin kylmä sota on väistynyt. Tällä hetkellä heitä on enää 70 000, vuonna 2010 vielä puolta vähemmän.

Yhdysvaltain puolustusministeriö vakuuttaa, että Eurooppaan jäljelle jäävät amerikkalaissotilaat ovat paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin nykyiset, mutta saksalainen turvallisuustutkija pelkää, että vetäytyminen saattaa heikentää nimenomaan yhteistyötä Naton sisällä

- Mitä vähemmän täällä on sotilaita, sitä vähemmän voidaan harjoitella yhdessä. Myös henkilökohtaiset tuttavuussuhteet taantuvat. Pitkällä aikavälillä Euroopan ja Yhdysvaltain suhteet saattavat heikentyä, turvallisuustutkija Lutz Holländer berliiniläisestä SWP-instituutista kertoo.

Monille läntisen Saksan pikkupaikkakunnille vetäytyminen on kova isku. Muutama tuhat saksalaista menettää elantonsa varuskuntien siviilityöntekijöinä, ja surijoiden joukkoon kuuluu myös epälukuinen määrä kauppiaita ja kapakoitsijoita. Mutta yleisesti ottaen joukkojen vähentäminen ei tunnu täällä juurikaan hetkauttavan.

- Useimmille saksalaisille se ei merkitse mitään, Lutz painottaa.

Yksi oljenkorsi Saksassa vielä saattaa olla: Yhdysvaltain demokraatit arvostelevat jyrkästi joukkojen supistuksia Euroopassa, ja jos Bush häviää syksyn vaalit, uusi hallinto saattaa jopa pyörtää nykyisen presidentin ratkaisun.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 17.08.2004)

Lue myös:

    Uusimmat