Saksa ohjeistaa siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita "länsimaisen" seksin saloihin

Saksan terveys- ja opetuskeskus on ryhtynyt kouluttamaan turvapaikanhakijoita seksin iloihin.

Hallituksen virasto on julkaissut maaliskuussa nettisivut, joissa esitetellään graafisesti ja tekstein terveys-, ehkäisy- ja tapavalistuksen lisäksi erilaisia seksitapoja.

Uuden vuoden tapahtumat saivat aikaan sen, että Saksan hallitus päätti turvapaikanhakijoiden, pääosin muslimien ja eritoten muslimimiesten, tarvitsevan kokonaisvaltaista opastusta seksin maailmaan.

Ohjeistuksen avulla halutaan myös korostaa Saksan ja "lännen" vapaata seksuaalikulttuuria.

Vapaa seksikulttuuri

Sivusto on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Kritiikkiä on tullut lähinnä siitä, että turvapaikanhakijoiden oletetaan olevan täysin noviiseja seksipuuhissa.

Huomio on kiinnittynyt erityisesti kuviin ja vaikka suoranaisesta pornosta ei ole kyse, - sivusto muistuttaa, että pornossa ei ole mitään pahaa ja homoja sekä lesboja tulee kunnioittaa. Kuvilla ja niihin liittyvillä teksteillä illustroidaan aktin eri ulottuvuuksia varsin tarkasti.

Tekstit kehottavat ”muuttelemaan liikkeiden nopeutta, rytmiä ja intensiteettiä” ja erikoisvinkkinä, että seksiä voi olla ”maaten, istuallaan seisoen tai kyykyssä” tai ”mies naisen päällä, nainen miehen päällä tai mies naisen takana”.

Lisäksi annetaan erialisia ohjeita suuseksiin, anaaliseksiin ja masturbointiin.

Sivustoa kritisoineet ovat puuttuneet lähinnä siihen, että ne on kustannettu verorahoilla. Toiset taas ovat sitä mieltä, että sivusto olisi julkaistava ja hyödyllinen laajemmalle yleisölle, eikä vain siksi, että oletetaan turvapaikanhakojoiden olevan tietämättömiä seksiin liittyvistä riskeistä ja nautinnosta.

Joidenkin mielestä Saksan vapaata suhtautumista seksiin täytyy kunnioittaa ja tämän opettelu on konservatiivisille pakolaisille tärkeä osa sopeutumisessa saksalaiseen kulttuuriin.

"Seksiohjeistus on rasistinen"

Tiedemies ja seksitutkija Heinz-Jürgen Voss Merseburgin yliopistosta pitää ohjeistusta rasistisena. Washington Post-lehdessä Voss sanoo, että on outoa kuvitella, etteivät irakilaiset ja syyrialaiset tuntisi seksin “ihmeitä”. Hänestä vapaan seksuaalikulttuurin puolesta tulee kyllä taistella, mutta ei se valtion pakottamisella synny

Jotkut saksalaiset konservatiivit ovat myös tarttuneet sivustoon, kuten blogia kirjoittava Anabel Schunke.

– Nämä miehet (maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat) kyllä tietävät, mikä on sallittua ja mikä ei, mutta tämän maan lait ja kulttuuri eivät heitä yksinkertaisesti kiinnosta.

Pakolaisilla muita haasteita

Saksan islmilaisen avun tiedottaja ja pakolaisten kanssa työskentelevän Nuri Köselin mukaan sivut eivät ole mitenkään erityisen loukkaavia, mutta hänen mielestään pakolaisleirillä olevia ihmisiä ne saattavat lähinnä turhauttaa. Pääsy minkäänlaisten seksi-ilojen äärelle on hankalaa, eikä yksityisyyttä ole juuri lainkaan.

Kösel myös muistuttaa, että pakolaisilla on mielessään aika paljon isompia ongelmia kuin seksin ilot, vaikka sekin on inhimillinen tarve.

Lue myös:

    Uusimmat